Kebabkioskit kuntoon

Kebabilla on vankkumaton asema pikaruokasektorilla. Kebab-annos on mukautunut suomalaisten makutottumuksiin vuosikymmenien kuluessa.

Kebablihaa saa Hangosta Inariin vaikka aurajuusto- tai kermaisten valkosipuliperunoiden kera. Markettien hyllyistä löytyy monenlaisia eineskebabeja. Roiskeläpäksi yleisesti kutsutun einespitsan 35 vuotta sitten markkinoille tuonut Saarioinen on taivuttanut lihavartaan Kepakko jauhelihamureketikuksi.

Kansallisruokien tapaan monella suomalaisella tuntuu olevan mielipide juuri siitä oikeasta kebabista. Kebabille.com –sivustolta löytyy lähes 60 000 arvostelua kotimaisista kebab-ravintoloista.

Pitakebabin synty ajoittuu 70-luvun alun Saksaan. Hiljalleen kääntyvästä döner kebab -vartaasta leikattuja lihansuikaleita alettiin tarjota leivän välissä salaattien ja kastikkeiden kanssa. Nopeasti valmistuva katuruoka aloitti maailmanvalloituksen.

Suomen ensimmäinen kebabravintola Giros grilli avattiin Porissa vuonna 1982. Tamperelainen yrittäjäpariskunta innostui kebabkonseptista Lontoon Sohossa. Tukholman Hötorget-kauppahallista hommattiin döner kebab -osaamista liiketoiminnan pyörittämisen käynnistämiseen.

En valitettavasti muista milloin ja missä maistoin pitakebabia ensimmäisen kerran.

Mieleeni on jäänyt kebabkokemus Tukholman vanhassa kaupungissa 80-luvun puolessa välin. Laivamatka Turusta Tukholmaan oli lyhyt, mutta Jerusalem Kebab & Cafén tarjoama makumatka oli kuin tuhannen ja yhden yön tarina teinille.

Voi hyvinkin olla, että puraisin kebabia ensimmäisen kerran Puutorin grillillä. Aninkaistenmäellä sijainneella grillillä on tärkeä osa Hesburgerin menestystarinassa. Hyvin käynyt kauppa pohjusti Heikki ja Kirsti Salmelan hampurilaisketjusuunnitelmia. Hesburgerista kerrotaan, että pitakebab kuului jo 70-luvun lopussa Puutorin grillin valikoimiin. Marinoitu punasipuli raikasti punaisella majoneesilla maustettua pitakebabia. Myös kebabliha-annos, ranskalaisilla tai pelkällä kebablihalla, oli suosittu pikaruoka-annos.

Minulla on omakohtainenkin kokemus kebabin markkinoille lanseeraamisesta. Turun Runosmäessä sijainneen Eikan Grillin omistaja Eino Nurmisto pyysi keittiömestari-isääni kehittämään kebabkastikkeen. Kävimme turkkilaistyyliin sisutetussa Woti-kebabissa maistelemassa eri kastikkeita ennen kehitystyöhön ryhtymistä.

Vanhan polven grillikioskiyrittäjä Nurmisto ei muistikuvieni mukaan kuitenkaan vakuuttunut kebabista, vaan vannoi edelleen makkaraperunoiden nimeen. Niistä monet muistavatkin tänä vuonna puretun perinteisen grillikioskin.

Olen pysynyt uskollisena pitakebabille vuosien varrella. Kebab-ravintoloiden riisi on usein mautonta kökköä ja pakasteranskalaiset lötkistyvät rasvaisten kebablastujen alla puuroksi. Perunaiset kebabkiusaukset sivuutan nopeasti.

En ole koskaan käynyt Turkissa, mutta tähän asti parhaat pitakebabit olen nauttinut Berliinissä. Rapean leivän välissä on oikeassa suhteessa kuumalla kaasu- tai parhaassa tapauksessa pystyhiiligrillillä paistettua lampaanlihaa ja raikasta salaattia kastikkeineen.

Mielestäni suurin ongelma suomalaisissa pitakebabeissa on niissä käytetty leipä. Pakkasessa kuivuneesta leivästä haihdutetaan loputkin vesimolekyylit mikrossa. Kebabin rasva ja kastikkeet valahtavat pahvinpalaa muistuttuvan einesleivän läpi. Ruokailijan sopii toivoa, että grillipaperi pitää sotkun kasassa.

Minulla oli tapana varmistaa erikseen, että teollinen pitaleipä lämmitetään pizzauunissa mikron sijaan.

Yllätyin iloisesti Porvoon torin laidalla sijaitsevassa Topkapissa. Vanha pariskunta ilmoitti yhteen ääneen, että heillä leipä on käsintehtyä. Käydessäni syömään talon isäntä innostui jutustelemaan enemmänkin kebabistaan. Hän kertoi pääpiirteittäin itsetekemänsä kebablihakastikkeen reseptin. Mainitsipa myös, että markkinoilta löytyvää halvinta kebablihaa hän ei kehtaisi tarjota ravintolassaan.

Porvoon kokemuksen jälkeen olen lisännyt kierroksia vaateissani.

Jättiharppaus tuotelaadussa pienellä korjausliikkeellä

Hyvinkääläisessä ravintola Turkinpippurissa on raikas salaattipöytä. Salaattipöytään kuuluu myös lämmin leipä. Huomasin valmiiksi siivutettujen leipäpalojen muodostavan halkaisijaltaan juuri oikean kokoisen pitaleivän. Otin palan leipää mukaan kassalle ja pyysin kohteliaasti ravintoloitsijaa tekemään kebabin talon leipään.

Kuulin monenlaisia selityksiä, mutta en antanut periksi. Sanoin, että käyn heillä hyvän ruoan takia, en sen takia, että henkilökunta pääsee mahdollisimman vähäisellä vaivalla läpi lounasajan. Kerroin myös maksavani lisäkorvauksen.

En kuitenkaan saanut tahtoani läpi kassalla. Odottaessani alakuloisena lounastani kassalla ollut kaveri näytti peukkua antaen lupauksen paremmasta. Ilmeisesti keittiöpalaverin jälkeen henkilökunta oli tullut toisiin ajatuksiin.

Turkinpippurissa Wotkins'in kebabliha paistetaan kunnolla ennen siivuttamista. Myös kastikkeet ovat kelvollisia. Pizzauunissa paistettu pitaleipä oli paksuudeltaan juuri oikeanlainen. Kehuin tuotteen ja kannustin keittiötä ottamaan Hyvinkään parhaan pitakebabin vakiolistalle.

Tästä lähin tulen aina vaatimaan käsin leivotun leivän. Tämän ei pitäisi olla ylitsepääsemätön ongelma monelle ravintolalle, sillä pizzataikinasta saa leivottua kelvollisen pitan.

Kannustan sinuakin samaan. Ennen tilauksen tekoa kannattaa katsoa löytyykö salaattipöydästä tai mahdollisen keittoastian vierestä leipäkoria. Kysy myös lisätietoja ravintolan käyttämästä lihasta.

Ole hyvä ja kerro sosiaalisessa mediassa kokemuksistasi käyttämällä #pitakebabhaaste avainsanaa.

Katsotaan syntyykö Suomen juhlavuotena teollisista pitaleivistä vapaita kebab-ravintoloita, joissa käsillä tekeminen on arvossaan.

Tie aasialaisen turistin sydämeen käy vatsan kautta

Vietin viikon loman Singaporessa.

Paluulennolla vieressäni istui nuori singaporelaispariskunta. Kerroin onnistuneesta lomastani ja keskustelimme singaporelaisesta ruoasta ennen Helsinkiin laskeutumista.

- Suomessa vierailleet kaverini kertoivat, että ruoka ei ollut hääviä, tokaisi vieressäni istunut Isaac keskustelun siirtyessä suomalaiseen ruokaan.

Suomalaisen ruoan aliarvioiminen tuntuu aina yhtä pahalta. Pahimmillaan olen kuullut asioista tietämättömän suomalaisen sanovan innokkaasti lomaansa odottavalle ulkomaalaiselle, että on parempi varautua pettymykseen suomalaisessa ruokapöydässä.

Toki maastamme löytyy liian monta ravintolaa, jossa kohokuviolle leikatut pakastevihannekset höyrytetään ylikypsäksi tehotuotetun pihvilihan ja ranskalaisten perunoiden viereen. Mattoveitsellä auki viilletystä valmispussista roiskaistaan vielä kastikkeet päälle ennen tarjoilua.

Samaan konseptiin perustuvia ravintoloita löytyy Singaporestakin, tosin huomattavasti edullisempaan hintaan. On helppo ymmärtää maassamme ensimmäistä (ja mahdollisesti viimeistä) kertaa vierailevan turistin mielialaa laskun saapuessa pöytään. 

Singaporelaiset kokeilevat avoimin mielin uusia ruokalajeja matkaillessaan. Macao houkuttelee parhaillaan 15 perinneruoallaan singaporelaisia vierailemaan maassaan. 

Metron seiniä koristavat herkulliset kuvat Macaon vaniljakreemileivoksesta, simpukka-annoksista ja 40-luvulla keksitystä Galinha à Africana –annoksesta (kanaa afrikkalaisittain). Macaon kasinot, vanhan kaupungin arkkitehtuuri ja muut paikallisnähtävyydet ovat toissijaisia, kun herätellään singaporelaisten mielenkiintoa Kiinan erityishallintoaluetta kohtaan. 

Siinä missä Macaon matkailunedistämiskampanja höyryää perinneruokiensa parhaimmistolla, Suomessa tullaan jälkijunassa. 

Parhaillaan menossa olevaan kansallisruokakilpailuun valittiin 12 finalistia lokakuun alussa. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton sekä maa- ja metsätalousministeriön perustaman hankkeen tarkoituksena on nostaa suomalaisen ruoan arvostusta maassamme ja omalta osaltaan auttaa sen tekemistä tunnetuksi maailmalla. 

Ajatus kansallisruoan valinnasta juhlavuoden kunniaksi on hyvä ja on todellakin aika toimia. Kärsimme turhaan alemmuuden tunnetta ruokakulttuuristamme. Liian useat menevät täysin lukkoon ulkomaalaisen kysyessä tyypillisistä ruokalajeista. 

Mämmiä lukuun ottamatta olen maistanut kaikkia finaaliin päässeitä ruokia hyvistä raaka-aineista itse valmistettuna. 

Toki monen kansalaisen lempiruoat eivät yltäneet listalle. Olisin halunnut nähdä läskisoosin, jonka voimin sota- ja jälleenrakennussukupolvi ahersi läpi harmaan arjen, mukana kisassa. Mielestäni lista on kuitenkin varsin onnistunut monipuolisuudessaan. Erityisesti, kun sitä katsoo laajemmalta kantilta.

Kalakeiton alle kuuluu ehdottomasti madekeitto, silakkapihvejä ei voi unohtaa paistetuista silakoista puhuttaessa, karjalanpiirakan kylkeen voi luonnollisesti latoa monet muut herkulliset piirakkamme ja miksei kukotkin, maksalaatikon kanssa erityismaininnan ansaitsee lanttulaatikko, viilin lisäksi ruokakulttuuristamme löytyy monia muitakin hapatettuja maitotuotteita ja ruisleipä avaa oven rukiista valmistettuun leipätuoteperheeseen. Lista toimii siis hyvänä perusmuistilistana, josta voi ammentaa hädän hetkellä. 

Mekaanisten listojen lisäksi jokaisen suomalaisen gastronomiseen yleissivistykseen soisi kuuluvan perustiedot sesongeistamme ja ruokajuhlistamme tapakulttuureineen, perinteisistä säilömismenetelmistä, läntisen ja itäisen naapurimme vaikutuksista ruokakulttuuriimme sekä Lapin omaleimaisuudesta kolmantena ruokakulttuurialueena, metsien ja järvien tarjoamista suomalaisen keittiön aarteista ja päälle vielä ripaus tietämystä suomalaisen uuden keittiön nykytilasta. Kun gastronomian kokonaiskuva on selkeä, kansallisruokien ympärille rakentuva tarinankerronta helpottuu. 

Kansalaisäänestyksen perusteella luodusta listasta ja tulevasta voittajasta toivottavasti syntyvä keskustelu on ehdottomasti tärkeä osa hankkeen onnistumista mitattaessa. 12 ruoka-aarrettamme tulevat saamaan sesongin mukaisen nimikkokuukautensa, joten pitsan mahdollisesti voittaessa myös graavikala ja karjalanpaisti tulevat saamaan ansaitsemaansa näkyvyyttä. 

Singaporelaiset tuntevat ruokakulttuurinsa. Singaporelaisesta Makansutra-ruokaoppaasta löytyy 148 paikallisen ruokalajin parhaat mestarit. Pizza on muuten myös noteerattu esimerkkinä kaupunkivaltion muuttavasta katuruokakulttuurista. Hyvin kaupaksi käyvien paikallisoppaiden lisäksi Singaporessa järjestetään arvovaltainen kilpailu, jossa palkitaan vuosittain vaihtuvien ruokalajien parhaat tekijät. 

Singaporessa ei puhuta pelkästään kansakunnan kaapin päällä olevista ruokalajeista, vaan siitä millä tavoin ja kenen valmistamana kunkin kansallisruoan makumaailma on omaa luokkaansa. Tuomalla herkkuja loihtivat äidit ja isät esille saadaan ruokakulttuurille oikeat kasvot. Eri ruokalajien laadun tunnusmerkit ja detaljit saavuttavat suuren yleisön tietoisuuden aitojen tarinoiden ja ihmisten kautta. Tähän ei suuryrityksien päälle liimatut mainoskampanjat pysty.

Välilasku Myyrmäessä: kotiruokaa parhaimmillaan

Stopover Finland –ohjeman mainosvideolla Suomi näyttäytyy luonnon ystävän lomakohteena.

Finnairin lennolla pyörivän mainosvideon ainoa ruokaan liittyvä osuus keskittyy mustikanpoimintaan ennen kuin kuva siirtyy metsässä käyskentelevään mesikämmeneen. 

Rauhoittelin singaporelaisia vieruskavereitani kertomalla, että Suomesta löytyy korkealuokkaisia ruokaravintoloita. Kirjoitin helsinkiläisravintoloiden täsmävinkit heidän toiveitaan mukaillen. Annoin myös yhteystietoni mahdollisia lomalla tulevia lisäkysymyksiä varten.

Mielipahan ja aikaeron vaivaamana suuntasin lounaalle Myyrmäen aseman vieressä sijaitsevaan ravintola Sapuscaan. Eikä ensikäyntini jäänyt viimeiseksi.

Jouni Julinin johtaman keittiön lounasruoat saavat asiakkaat palaamaan yhä uudelleen. Pitkään haudutettu borssikeitto smetanalla höystettynä maistui täyteläiseltä paikan päällä leivotun leivän kanssa. Ylikypsän naudanpaistin kanssa tarjottiin timjamilla maustettua punaviinikastiketta ja makoisia leipurin perunoita. Päälle ryyppäsin talon raikasta kotikaljaa. Maistoin myös voissa paistettua punakampelaa ennen jälkiruokapöydän puolukkavispipuuroa ja omenapiirakkaa. 

Pannukakkua.

Seuraavan päivän torstailounaalla hernekeitto sai makua palvikinkusta. Pannukakku oli tekstuuriltaan juuri sellainen kuin se parhaimmillaan on: rapea paistopinta ja pehmeä sisus.

Kävin myös Sapuscan joululounaalla. Huolella valmistetut perinteiset jouluruoat toivat mieleen isöäidin keittiön.

Ravintolan omistaja Mehmet Özkan ymmärtää suomalaisen ruoan päälle. Hän jätti pizzat ja kebabit pois tarjonnasta aloittaessaan ravintolan pelastusoperaation muutama vuosi sitten. 

Eikä hänen ole tarvinnut katua tekemäänsä linjausta. Molemmilla käyntikerroillani kuulin naapuripöydistä ruokaa ylistäviä kommentteja. Kävipä muutama asiakas kertomassa kiitokset keittiössä asti.

Jouni Julin ja Mehmet Özkan.

Syödessäni Sapuscassa mietin, että keskustassa sijaitsevien laaturavintoloiden lisäksi haluaisin opastaa turistit kokemaan tämän tasoista kotiruokaa suomalaiseen lähiöön. Jatkuva jono tiskillä, monipuolinen asiakaskunta duunarista herraan ja tyytyväiset seniorikansalaiset tekisivät aasialaisten ruokakojutoreilla varttuneiden vierailijoiden olon kotoisaksi.

Suomalaisista keitoista, leipurin perunoista, vispipuurosta ja joulupöydän antimista riittäisi monen monta tarinaa kerrottavaksi. Juuri yhteisen ruokapöydän äärellä olen parhaiten oppinut ymmärtämään ja arvostamaan eri ruokakulttuureita.

KUVAT: Gastronomi Kiiski

Ravintola Quay: maun ja tekstuurin sinfonia

Onnistuin toteuttamaan haaveeni illallisesta ravintola Quayssä viime vuoden loppupuolella Sydneyssä.

Ravintolaa johtaa Peter Gilmore. Euroopasta keittiöoppia hakenut, mutta Australiaan palattuaan oman tyylinsä löytänyt Gilmore aloitti työt Quayssä vuonna 2001.

Gilmoren kädenjälki on taannut tasaisen menestyksen: The Sydney Morning Herald ja Australian Gourmet Traveller –ravintolaoppaat ovat sijoittaneet Quayn korkeimpiin luokituksiinsa jo neljäntoista vuoden ajan.

Vuonna 2010 julkaistu ravintolan nimikkokirja löytyy monen keittiömestarin hyllystä luonnonantimien hyödyntämisen referenssilaitoksena. Michel Brasia esikuvanaan pitävä Gilmore asettaa annoksen tekstuurit makujen kanssa samalle viivalle. Kirjan reseptiikassa onkin seikkaperäisiä ohjeita ja tekniikoita suutuntumien rakentamiseen.

Sydneyssä on paljon rentoja ruokaravintoloita, jotka tuottavat elämyksiä australialaisista huippuraaka-aineista. Quay ei taida olla Sydneyn ravintolamuodin edelläkäviä, mutta ajaton tyylikkyys saa asiakkaat palaamaan kerta toisensa jälkeen.

Sommelier Amanda Yallop tiimeineen huolehtii Quayn suuresta viinikellarista.

Quay on kuulu lattiasta kattoon ulottuvasta, lasiseinistä avautuvasta näköalasta kohti Sydneyn oopperataloa ja Sydney Harbour Bridgea. Onnistuin saamaan pöydän ravintolan toisen kerroksen ympyräsalista. Iltavalaistuksessa olevat ikoniset rakennukset ovat vaikuttavaa katseltavaa.

Ravintolaa ei toki palkita pelkkien maisemien takia. Quay on vastaanottotiskiltä aina laskun maksamiseen asti huippuunsa viety illalliskokemus valkoisten pöytäliinojen äärellä.

Sydney Harbour Bridge ravintolasalista katsottuna.

Minulla on tapana tutustua tarkoin huippuravintolan ruokalistaan ennen illallista.

Taajaan Tasmaniassa käyvä ystäväni hehkutti kirkkaissa vesissä viihtyvää ja mereneläviä popsivaa trumpettiahventa nauttiessamme aperitiivit ravintolan lähistöllä.

Illallisen aloitus trumpettiahven-sashimilla savustetun osterikerman ja valtameren rannalla kasvavien villivihannesten kanssa ei onnistunut, sillä Tasmanian maukkaimmaksi tituleerattua kalaa ei oltu saatu kyseiselle illalle.

Useat suomalainen ammattilaiset ovat tutustuneet australialaisiin luonnonantimiin Quayn keittiössä vuosien varrella.

Pettymys haihtui nopeasti mielestä maistaessani hennosti savustettua Blackmore wagyu-härkätartaria. Piparjuurella terästetty hapankerma sointui makoisasti suussa sulavan rasvaisen lihan kanssa, kuten myös tuoreeltaan tarjotut pikkuruiset sienet, intensiivisen makuiset mustat sienen heltat sekä fermentoitu ruiskeksimuru.

Tartar, sieniä ja ruista.

Maistoin ensimmäistä kertaa aasialaiseen juhlapöytään kuuluvaa merikorvaa eli abalonia Hongkongisssa.

Monet kaupat säilyttävät kallisarvoista merenherkkua lukittujen kaappien takana. Tällä kertaa kyse ei ollut kuitenkaan mistään säilykepurkkitavarasta.

Musta abaloni oli leikattu ohuiksi siivuiksi pitkään omassa rasvassa kypsennetyn possunkaulan päälle. Lisäkkeinä tarjottiin fermentoitua siitakesieni-chawanmushia, eli höyryttämällä valmistettua japanilaista munakasta ja saken valmistuksessa käytettävää kōji-homeella käytettyä viljaa. 

Pureskellessani, hörppiessäni ja maiskutellessani annoksen moninaisia makuja ymmärsin mitä Gilmore tarkoittaa korostaessaan suutuntuman tärkeyttä. Possu esimerkiksi toi mieleeni vastapaistetusta joulukinkusta nyhdetyn maistiaispalan maku- ja suutuntumamuiston annoksen muuten resonoidessa jännittävällä tavalla Aasian keittiön puolella.

Merenherkut ovat vertaansa vaille Australiassa.

Merisiilit ovat lisääntyneet Australiassa viime vuosina jopa riesaksi asti. Merentutkijat ovatkin rohkaisseet australialaisia ottamaan merisiilit osaksi herkuttelua.

Toimin mielellään ekokulinaristina rakkolevämetsien puolesta ja tilasin illan aasialaisvaikutteisemman annoksen.

Pähkinäinen koshihikari-riisi antoi tukevan pohjamaun graavatulle kananmunan keltuaiselle, rapsakalle kalanilmarakolle ja makeille katkaravuille. Merisiilivoi ja valurautaisesta kiinalaisesta teekannusta kaadettu kymmenistä raaka-aineista kokoon keitetty umamiliemi tekivät annoksesta yhden makurikkaimmista mitä olen koskaan nauttinut. Todellista luksuslohturuokaa.

Herkkukulho.

Jatkoin King George whiting –kalalla. Ainoastaan Australian etelärannikolla esiintyvä turskan tapainen kala sai seurakseen kampasimpukasta, mustekalasta ja valkoisesta nauriista ja retiisistä tehdyn lisäkkeen. Hellävaroin höyrytettyä kalaa maustoi sitruksinen anjovisvoikastike.

Gilmore on luonut kaksi nimikkojälkiruokaa.

Suklaanystävää ilahduttaa kahdeksan eri suklaakomponenttia sisältä kakku. Tarjoilijan kaatama lämmin suklaakastike häviää taianomaisesti kakun keskelle. 

Quayn kuulu suklaakakku.

Australian Masterchef –ohjelman toisen kauden kisa-annokseksikin päätynyt Snow Egg oli vierailessani kirsikkainen. Ohuella koristekeksillä päällystetyn onton marenkipallon sisälle väkerretään jäätelöpallo. Komeus asetetaan kirsikkavaahdon ja kirsikkagranitan päälle. Kevyt ja raikas aterian päätös.

Quay tuo huolella valittujen raaka-aineiden parhaat puolet taidokkaasti esille. Tarkasti mietityt raaka-aineyhdistelmät tukevat toisiaan voimakkaan maustamisen sijaan.

Illalliselleni tuli hintaa viinipaketin kanssa lähes 200 euroa. Se on mielestäni varsin kohtuullinen hinta uusien makujen kokemisesta ja annoksen tekstuurien oppitunnista.

Kuvat: BLACK Communications
Photo Credits: Brett Stevens and Nikki To

Sicapelle tarjoaa herkuttelua Porvoon mitalla

Vietin kepeän lomapäivän Porvoossa pari vuotta sitten. Fiilistelimme taksijonossa illallisen yksityiskohdista, kunnes jutustelu lämpimässä kesäyössä keskeytyi.

- Mikä v*tun Sikapelle? Onpa typerä nimi ravintolalle, örisi takanamme seissyt köriläs.

Taksi kurvasi sopivasti paikalle ja valistustyö hoidettiin lyhyen kaavan mukaan.

Ravintolan, kuten minkä tahansa yrityksen tarina on tärkeä. Ja Porvoossa riittää tarinoita hyödynnettäväksi.

Kuvanveistäjä Ville Vallgren syntyi 1850-luvun puolivälissä Porvoossa. Hän opiskeli ja työskenteli lähes puolet elämästään Pariisissa.

Kotimaassa hänet tunnettiin Pariisin Villenä.

Pariisin pohjoismaalainen taiteilijayhteisö sen sijaan tituleerasi seuramiehenä kunnostautuneen Vallgrenin syömisen apostoliksi.

Kieltolakia synkeästi vihannut gastroevankelista tunsi olonsa kotoisaksi harvinaisten herkkujen ja jalojen juomien äärellä.

Vallgren kuvaa Suomen itsenäistymisen aikaan julkaistussa Kun perunat kukkivat Levinin puutarhassa -kirjoituksessaan (löytyy Kyllikki Villan suomentamana Armas J. Pullan Vatsan Muistelmia teoksesta) Carl Oskar Levinin isännöimien rapukestien herkkujen paraatia tavalla, joka ei jätä herkkusuuta kylmäksi.

Herraseurue aloitti rapujuhlat porvoolaisen isännän valmistamilla herkuilla kuten savustetulla hanhenrinnalla, ankeriashyytelöllä ja hummerivuoalla. Sitten siirryttiin rapuihin. Niitä oli varattu tuhat kappaletta.

- Aikamoisia pirulaisia, tuollaisia ravunsyöjiä en ole ennen nähnyt, totesi Levin Jokikadulla sijaitsevan puurakennuksen lasiverannalla.

Sherrylasillisten jälkeen illallinen jatkui isännän kuululla kalakeitolla, paistetulla kampelalla ja kananpojilla. Kaikki ruokalajit nautittiin pieteetillä valittujen ruokajuomien kera. Illallisen päätteeksi seurue siirtyi nauttimaan samppanjaa värillisten lyhtyjen valaistessa Porvoonjokea.

Levin saattoi kestitä uskollisia ystäviään ruhtinaallisesti, mutta siskoaan kulinaristi kohteli kylmäverisesti perinnönjakoon liittyvissä kiistoissa.

Levinistä ei ole jäänyt paljonkaan tarinoita jälkipolville kerrottavaksi. Vallgrenin nimi sen sijaan vilahtaa useammassakin suomalaisessa gastronomisessa teoksessa. Jopa Eero Mäkelä kelpuutti lohikeiton Ville Vallgrenin tapaan Suomalaisen Keittiön Aarteet kirjaansa.

Vallgrenin muisto elää vahvana tänä päivänä myös Porvoon katukuvassa yrittäjäpariskunnan toimesta. Johanna ja Riku Stenros nimesivät Porvoon vanhassa kaupungissa sijaitsevan hotellinsa Pariisin Villeksi. Ravintola taas sai nimensä Vallgrenin Sika-Pelle lemmikkipossusta.

Pariisin Villen ruokasaarna kirjasta löytyy mahdollisesti kuva Sika-Pellestä.

Sicapelle vetää ravintola-alan ammattilaisia

Porvoon katukivetyksillä vaeltavilla turisteilla riittää ostospaikkoja ja valinnanvaraa lounas- tai illallisajan koittaessa. 

Ravintoloiden sesongin mukaan vaihtuvat menut ja keittiötiimeissä tapahtuvat muutokset rikastuttavat entisestään kaupungin ravintolatarjontaa. Kesäsesongin päätyttyä osa ravintoloista sulkee ovensa, mutta kaupungin parhaimmat toimivat läpi vuoden

Ensimmäistä kertaa järjestetyn SMAKU – Taste of Porvoo –tapahtuman aikana pääsi oivallisesti tutustumaan eri ravintoloiden osaamiseen. Sicapelle oli gastronomisia elämyksiä tapahtumassa tarjonneiden ravintoloiden joukossa.

Itseoppinut kokki Benjamin Frostell vastasi Sicapellen keittiöstä käydessäni ravintolassa ensimmäistä kertaa. Porvoolainen Frostell siirtyi Helsingin keittiöihin ja tänä päivänä keittiössä taituroivat Simona Milazzo Ja Rabbe Dahlman. Työpaikka Sicapellessä sai heidät muuttamaan Porvooseen.

Alakouluikäisenä Sisiliasta Suomeen muuttanut Milazzo ja Chez Dominiquen kasvatti Dahlman ovat luoneet kiintoisan ruokatuotteen suomalaisen ja italiaisen keittiön koukuilla. Eikä tässä vielä kaikki: ravintolan viineistä vastaa vanhan mantereen artesaanituottajat ja italialaisen keittiön läpikotaisin tunteva Lauri Vainio.

Herkuttelua Pariisin Villen tapaan

Illallisella tarjotaan maistelumenua, jonka pituutta voi säätää neljästä kuuteen annokseen (69 e). Pyynnöstä saattaa onnistua nokitus pidempäänkin illalliseen.

Viinietikkapulverilla pölytetyt, jugurtin ja piparjuuren kera tarjotut perunalastut hoitivat onnistuneesti keittiön tervehdys osuuden.

Talon saaristolaisleipä sekä hapanjuurileipä maistuivat ruskistetulla voilla maustetun vaahdotetun voin kera sen verran hyvin, että tilasimme täydennyksen tuota pikaa.

Kesämenun aloitti hennosti graavattu kampasimpukka herneiden ja vihreän parsan kera. Siankärsämö ja kuusiliemi antoivat skandimakuja alkuruoalle.

Arvostan keittiötä, joka luo oman näkemyksensä annoksesta alkuperäistä ideaa ja herkullisuutta kadottamatta. Malmgårdin speltistä, auringonkukansiemenistä ja aromikkaista pistaasipähkinöistä tehty spelttirisotto vietteli kattavalla makumaailmallaan ja suutuntumalla. Pistaasikastike, fritattu lehtikaali ja parmesaani nakuttivat annokseen lisää täyteläisyyttä. Lähellä Italian rajaa sijaitsevan slovenialaisen alkuviiniviinitilan Čotarin sauvignon –valkoviini poikkesi Uuden-Seelannin herukkapommeista. Sen kypsä hedelmäisyys loisti annoksen kanssa erityismaininnan arvoisesti.

Spelttirisottoa.

Krassin kukilla kauniisti koristeltu vasikkatartar ei yltänyt samankaltaiseen makuharmoniaan. Pippurinen karhunlaukkamajoneesi ja piparjuuri jyräsivät vasikan ja lohenmädin maut alleen. Vasikanliha oli jätetty makuuni liian krouveiksi paloiksi.

Ensimmäisessä pääruoassa hauki oli vaihtunut turskaksi saatavuusongelmista johtuen. Keittiön mukaan heinäsavustus oli mietitty erityisesti hauelle. Johtuikohan tästä, mutta kalan savustuksen syvyys vaihteli pöytään saapuneissa annoksissa. Minua onnisti. Miellyttävästi savulta maistuva ja kypsyydeltään täydellinen turska tarjottiin lehtimangoldin ja ruskistetulla voilla maustetun majoneesin kanssa.

Italian maut valloittivat toistamiseen. Mehevä munakoiso, upppomuna ja lautasen reunoille pyyhkäisty kypsytetty ricotta toivat mieleen italialaisen isoäidin keittiön maut, kun taas esillepano oli moderni. Kirkas tomaattiliemi ja laadukas oliiviöljy lisäsivät annoksen herkullisuutta.

Italian makuja.

Halusimme maistaa Espanjan tammimetsien possua ja keittiö suhtautui myötämielisesti pyyntöömme poiketa maistelumenusta. Plumaksi kutsuttu lihapala leikataan Iberian porsaan niskan takaa. Murean lihan kanssa tarjottiin grillattua varhaiskaalia. Tryffeliöljy ja pikkelöity sinapinsiemen ryydittivät mehevää annosta.

Jälkiruoassa pääosaa esitti raparperi mansikkasesongin ollessa parhaimmillaan. Lapsuuden makumuistot tulivat mieleen rouskutellessani raparperipaloja. Hunajaparfeen päälle kasattuihin marenkitikkuihin oli saatu makua raparperiliemestä ja kuivatusta limestä. Raikas päätös tuhtejakin makuja sisältäneelle illalliselle.

Raparperia ja hunajaa.

Pariisin Ville herkuttelevine seurueineen olisi viihtynyt epäilemättä tämän illallisen äärellä.

Nautiessamme digestiivit ravintolan terassilla päätimme palata Sicapelleen sekä lounaalle että sunnuntaibrunssille.

Kesäpäivän lounas

Sicapellen kolmen ruokalajin lounaan hinta on kivunnut parin vuoden takaisesta 22,5 eurosta 39 euroon asti. Hinnasta viis ja söimme koko lounaslistan läpi (44 e).

Lounas lähti käyntiin erivärisillä varhaisporkkanoilla, krassin kukilla ja versoilla. Porkkanan makeus ei päässyt aivan valloilleen jogurttikastikkeen kanssa.

Haukea arvostetaan erityisesti Ranskassa ja haukiquenellit tunnetaankin kulinaristien keskuudessa ympäri maailmaa. Lounaalla hauki tarjottiin erittäin kuohkeana terriininä, molemmin puolin kevyesti paistettuna. Lisäkkeinä varhaisperunaa ja kokonaisena paistettuja kantarelleja kermakastikkeessa: salonkikelpoista kesäruokaa parhaimmillaan.

Haukea ja kantarelleja.

Herkullinen oli myös toinen pääruoka. Pitkään kypsennetty possunniska sai seurakseen rapsakoita vihreitä papuja ja versovaa parsakaalia, jotka maistuivat herkullisen paistinliemen kera. Oreganon kukat ja lehdet maustoivat rasvaista liharuokaa ja kasviksia oivallisesti.

Lounaalla ateria päättyi sesongin marjaan. Gluteeniton mustikkaleivos mustikkavaahdon ja tuoreiden mustikoiden kera maistui kesälle. Vierelle tarjottiin erillisestä astiasta jäätelöä, jossa maistuivat pihapiiristä poimitut mustaherukanlehdet.

Mustikkaa.

Uudistetulla sunnuntaibrunssilla annokset tarjoillaan pöytään

Brunssi tarjottiin aikaisemmin alakertaan katetusta noutopöydästä. Tarjoilumuoto ei ollut omiaan täyteen buukatussa kahden kerroksen ravintolassa.

Siinä missä lounaalla ja illallisella italialainen keittiö pilkahtelee satunnaisesti, Milazzon uudistamalla brunssilla (34 e) taas otetaan saapasmaan rikkaasta ruokakulttuurista reilu ote. Annokset tuodaan pöytään jaettavaksi. Iloiseen brunssitunnelmaan pääsee parhaiten isommalla porukalla pöydän notkuessa herkkuja.

En ole koskaan ymmärtänyt ravintoloita, joilla on varaa pilata ensivaikutelma väheksymällä pieniä yksityiskohtia. Lisäksi ruokalajien määrä korvaa usein laadun.

Sicapellen brunssi on mietitty kokonaisuus. Pääsin oitis herkuttelutunnelmaan maistaessani punaviinissä paahdettuja ja oliiviöljyssä marinoituja kalamata-oliiveja. Yksinkertaisella tavalla valmistettujen olivien maku jää mieleen ikuisesti. Maukkaat munakoisot ja kesäkurpitsat, katkarapuskagen ja monet muut huolella valmistetut alkupalat katosivat hetkessä parempiin suihin hapanjuurileivän kanssa.

Brunssin antimia.

Pääruoat olivat varsin ruokaisia. Naudan potkakiekkoa, Iberian possua, chorizoa ja paistettua ahventa maistellessani olin tyytyväinen aamiaisen sivuuttamiseen. Keittiöstä löytyy myös aasialaista osaamista: jättikatkarapuja maustoi erinomainen malesialainen curryliemi.

Hienosti makumaailmaltaan tasapainossa ollut puolukka- ja valkosuklaajälkiruoka tarjottiin kauniisti lautasella kuten illallisella konsanaan.

Luottamus keittiöammattilaisten osaamiseen näkyy lautasella. Luovat ja rohkeat tekijät saavat irrotella ja toteuttaa omia ideoitaan syksyllä nelivuotista taivaltaan juhlivan ravintolan tyyliin sopien. Keittiön vapaus tehdä omia ratkaisuja luonnollisesti motivoi nuoria ammattilaisia.

Herkuttelijan mielenkiinto taas säilyy lounaasta yömyöhäiseen illalliseen kerta toisensa jälkeen.

KUVAT: Gastronomi Kiiski

Ravintolavinkkejä Michelin-tähditettyyn Singaporeen

Michelin-oppaan julkistamistilaisuus ylittää uutiskynnyksen yhtä varmasti kuin Yhdysvaltain elokuva-akatemian jakamat Oscar-palkinnot.

Maineikkaan ravintolaoppaan tarinan alku sijoittuu autoistumisen aamunkoittoon.

Rengasfirma jakoi oppaita ilmaiseksi edesauttaakseen asiakkaidensa kokemuksellista matkantekoa. Kumipinnan kulumisen liiketaloudellista hyötyäkin ajateltiin: rengasmyyntiä kasvatti hyvän ruuan ystävien riittävän tiuha reitiltä poikkeaminen tai jopa tarkoituksellinen matkanteko kohti kolmen tähden ravintolaa.

Keittiöiden mestarit painavat pitkää päivää ansaitakseen ja säilyttääkseen laajasti palstatilaa mediassa saavat tunnustukset. Tunteet ovat pinnassa vuosittaisen uudelleenarvioinnin aikana.

Väitetään, että ranskalainen Bernard Loiseau ampui itsensä kuultuaan huhuja ravintolansa kolmen tähden luokituksen mahdollisesta menetyksestä.

Maineen lisäksi kyse on mammonastakin: ruokaintoilijat suuntaavat kohti tähtimerkittyjä paikkoja tuoden tasaisen kassavirran huippuravintoloille.

  

Tänä vuonna oli singaporelaisten ravintoloiden ja hotellien vuoro saada kansainvälistä näkyvyyttä ranskalaisvetoisesti.

Saarivaltioon keskittyvä opas herätti paljon keskustelua jo ennen heinäkuista julkistamista.

Toiset pitävät tunnustusta kirouksena sillä ahneet vuokraisännät saattavat nostaa vuokria ja lasku siirtyy kuluttajille.

Toisia taas huolestuttaa jo ennestään pitkien jonojen venyminen turistien löytäessä parhaille apajille.

Monia paikallisia kuitenkin mietityttää koko oppaan tarpeellisuus.

Ruokafriikit ovat julkaisseet pitkin saarta sijaitsevista ruokakojuista ja kadun varsilla sijaitsevista avokeittiöravintoloista kattavia opuksia. Ja toisin kuin perinteinen printtimedia, sosiaalinen media on ajan tasalla ravintolaskenen tuoreimmista tuulista.

Suosikkipaikoilleen uskolliset ja tarjonnasta hyvin perillä olevat singaporelaiset tuskin tulevat olemaan kovinkaan suuri asiakaskunta oppaalle.

Kaupungista löytyy ruokakojuja moneen lähtöön. Kannattaa suosia perinteisiä kojuja turistirysien sijaan. 

Tosin julkistamisen jälkeen 17 Bib Gourmand -maininnnan saanutta ruokakojuja raportoivat myyneensä annokset loppuun ennätysajassa.

Yhteensä 34 ravintolaa ja ruokakojuyrittäjää saivat huolella valmistetusta ja hyvästä hinta-laatusuhteesta (ateria saa maksaa enintään 30 euroa Singaporessa) kertovan Bib Gourmand -tunnustuksen. Kaksi ruokakojua ylsi jopa Michelin-tähteen.

Listaa arvosteltiin näiden valintojen perusteella kiireellä kasatuksi ja rajoittuneeksi niin listalle päätyneiden ruokalajien kuin alueellisen kattavuuden puolesta.

Joël Robuchon kasvatti odotetusti jo ennestään pulskaa tähtitiliään. Hänen nimikkoravintolansa palkittiin ainoana Singaporessa kolmella tähdellä. Myöskin Sentosan lomasaarella sijaitseva hieman rennompi L'Atelier ylsi viiden muun singaporelaisen ravintolan kanssa kahteen tähteen. Kaiken kaikkiaan 22 ravintolalle myönnettiin yhden Michelin-tähden tunnustus.

Singaporelaisten ruoka-alan vaikuttajien keskuudessa tuntuu olevan laaja yhteisymmärrys oppaan tuomista eduista niin kasvavaan ruokaturismiin liittyen kuin yhtenä jatkuvan parantamisen kannustimena.

Myös kahden nuoren katuruokayrittäjän pääsy kirjaan otettiin vastaan positiivisesti kaupungissa, jossa huoli perinneruoan säilymisestä kasvaa suurten ikäluokkien jäädessä eläkkeelle.

Kulinaariopintoja taksin takapenkillä

Vaikkakaan en enää asu Singaporessa, kaupungissa vierailevat kysyvät edelleen minulta ravintolasuosituksia.

Päätin kirjoittaa tuoreen Michelin-julkaisun innoittamana omat vinkkini helpottamaan mieleisen ravintolan löytämistä kaupungin vilskeestä.

Minulla kesti puolisen vuotta ennen kuin sain muodostettua jonkinasteisen kokonaiskuvan Singaporen ruokakulttuureista ja niille tyypillisistä ruoka-annoksista.

Kun perusteet olivat hallussa ruokakeskustelut taksikuskien kanssa osoittautuivat nopeaksi tavaksi päästä jyvälle yksityiskohdista ja saarivaltion todellisista helmipaikoista.

Asettelin kysymykset oikealle ruokakulttuurisektorille riippuen taksikuskin etnisestä taustasta.

Mieleeni on jäänyt keskustelu kiinalaisperäisen kuskin kanssa. Aloitin kysymällä mistä hänen mielestään saa kaupungin parasta paahdettua ankkaa.

Jälleen yksi turisti kyselee Pekingin ankan perään, vanha mies ajatteli todennäköisesti katsoessaan minua lopen kyllästyneenä taustapeilistä.

Lisäsin vettä myllyyn kyselemällä hieman harvinaisempien ruokalajien perään. Keskustelu pääsikin kunnolla vauhtiin. Määränpään lähestyessä suurikokoinen vanhus toi tummanpuhuvalla äänellä mielipiteensä länsimaalaisesta ruuasta julki.

-Te länsimaalaiset jankutatte aina sokerista, laktoosista, gluteenista, kolesterolista, hiilihydraateista ja rasvasta. Hevonpaskat! Meille kiinalaisille ainoastaan maku ratkaisee.

Hohottaessamme makeasti auto heilui sateen kastelemalla tiellä niin, että koin parhaaksi tarttua tiukasti ovenkahvaan.

Saavutin vuosien varrella ruokanörtin maineen paikallisten työkavereiden keskuudessa. Vahvuuteni oli monipuolinen tietämys kaikista eri hintakategorioista, aina muutaman euron nuudeleista kaupungin fine dining -kuvioihin.

Tähän liittyy tarina tiimipäivältä, jonka vietimme noin sadan hengen voimin kävelemällä kansallispuistossa.

Keskellä viidakkoa eräs vitsiniekka kailotti kuuluvalla äänellä, että tässähän alkaa hiukoa, joten olisiko suomalaisella gastronomilla suosittaa parhaat ruokapaikat täällä sademetsässä.

Singaporen ruokakultuurista pääsee parhaiten perille syömällä ja kyselemällä yksityiskohdista paikallisilta asiantuntijoilta.

Gastronomi Kiisken perusvinkit

Katuruokatoreilta ja paikallisista ravintoloista löytyy huikea määrä eri ruokalajeja.

Keskityn vinkeissäni pitkälti kaikkein suosituimpiin annoksiin. Monia Singaporen kansallisruokia kun ei pääse nauttimaan oikeastaan muualla kuin paikan päällä.

Listani on siis hyvin rajallinen otos tarjonnasta, mutta mielestäni näitä ruokia ei kannata jättää maistamatta kaupungissa vieraillessa.

Kaupungin ravintolaskene muuttuu nopeasti, mutta koetin valita pysyvämpiä ja kaupungissa vierailevalle sopivia paikkoja tähdenlentojen sijaan. Olen nauttinut illallisen tai lounaan 12 Michelin-listalle päätyneessä ravintolassa, mutta sivuutan ne tällä kertaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta.

Ja kannattaa muistaa, että omien aistien seuraaminen ja pisimmän jonon jatkoksi liittyminen ovat yleensä varmin tapa päästä maistamaan paikallisten suosikkiannokset.

Singapore Chili and Black Pepper Crab

Singaporessa kehitetty chilirapu on klassikkoannos ja todellinen kansansuosikki. Juhlatunnelma on taattu meheviä, usein Sri Lankasta tuotuja rapuja imeskellessä. 

Miellyttävän makuinen chilikastike mopataan fritattujen mantou-sämpylöiden kanssa tarkasti talteen. 

Mustapippurirapua kannattaa myös maistaa. Lempeästi poltteleva hienoksi jauhettu mustapippuri sopii hienosti makean ravunlihan kanssa yhteen. 

Mustapippuriravun maku yllättää.

Useat eri ravintolat tarjoavat rapuherkkuja ympäri saarta, mutta Jumbo Seafood  on varma valinta kaupungissa vierailevalle. Jumbolla on kaksi ravintolaa mukavasti joen varrella. Pöytävaraus kannattaa tehdä ajoissa. 

Suosittuja alkupaloja ovat esimerkiksi höyrytetyt huotrasimpukat valkosipulin ja lasinuudelin kera sekä friteeratut jamssiin käärityt kampasimpukat. 

Roland ravintola mainostaa keksineensä chilliravun 50-luvun puolivälissä. Jännittävästi parkkihallitalossa sijaitsevassa ravintolassa törmää harvoin muihin länsimaalaisiin. Listalla on muitakin maittavia äyriäisruokia, kuten esimerkiksi kiinalaisessa riisiviinissä höyrytettyjä katkarapuja (drunken prawns). 

Ravintolassa kannattaa käydä erityisesti suurten juhlien, kuten kiinalaisen uuden vuoden aikana aistimassa miten paikalliset ottavat ottavat ilon irti perheen tai ystäväporukan kanssa.

Bak Kut Teh

Bak Kut Teh eli vapaasti suomennettuna possun ribsitee jättää makumuistijäljen.

Yksinkertainen annos antoi voimaa Malesian ja Singaporen satamissa raskaita taakkoja kantaneille lastaajille.

Pehmeiksi keitetyt lihaiset ribsit voi nauttia sellaisenaan tai paksusta soijakastikkeesta ja chilistä sekoitetun maustekastikkeen kanssa.

Valkopippuri ja valkosipuli antavat hienon maun keittoliemelle, johon kastetaan fritattuja taikinapaloja. Lisukkeisiin kuuluvat riisi, mausteliemessä haudutetut maapähkinät ja pikkelöity kaali.

Bak Kut Teh ravintoloiden menusta löytyy myös erilaisia possuannoksia saparosta kärsään.

Ruokajuomaksi kannattaa ehdottomasti nauttia pienestä kupeista tarjottavaa vahvaa kiinalaista teetä.

Kestosuosikkini on NgAh Sio, joka on 15 minuutin taksimatkan päässä keskustasta.

Nasi Lemak

Malajien eli Singaporen alkuperäisväestön nasi lemak on myös koko kansan suosikkiruoka. Kookoksen ja maustekairapalmun maustama riisi tarjoillaan paahdettujen pähkinöiden, paistettujen pikkukalojen ja makean sambal-kastikkeen kanssa. 

Annosta voi räätälöidä friteeratun kanankoiven, paistetun kananmunan tai banaaninlehdessä grillatun kalamassan eli otak-otakin kanssa mieleiseksi. Limemehu käy erinomaisesti palanpainikkeeksi.

Nasi lemak rapeiden kanankoipien ja paistetun kananmunan kanssa Anthony Bourdainin suosikkikojulla.

Adam Roadin ruokatorilla oleva Selera Rasi tarjoaa parhaat nasi lemak annokset. Sanotaan, että Brunein sultaanikin tilaa nasi lemakin täältä kaupungissa vieraillessaan.

Laksa

Erinomainen nuudelikeitto, jonka rikkaaseen makumaailmaan jää koukkuun. Pienellä ruokatorilla sijaitseva Sungei Road Laksa on ehdoton suosikkini. Suuri kastikekattila lämpiää edelleen hiilillä. Vanha mies annostelee nuudelit tarkasti pieneen kulhoon. 

Singaporen paras laksa maksaa alle kaksi euroa.

Monet pitävät Katongin kaupunginosaa singaporelaisen kookoskermaisen laksan syntysijana: sieltä löytyy kuuluisa 328 Katong Laksa. 

Chicken Rice

Keitettyä kanaa riisillä ei kuulosta kovinkaan kummoiselta mutta mielipide muuttuu, kun maistaa singaporelaisten rakastamaa ruokalajia.

Ruokalajin arvostelussa keskitytään kanan nahan ominaisuuksiin, riisin aromikkuuteen ja oikeassa balanssissa olevaan chilikastikkeeseen.

Oma suosikkiravintolani tälle herkulle on Boon Tong Kee. Ravintolan muutkin kiinalaiset ruoat ovat herkullisia. Kanaa ja riisiä saa toki jokaiselta Hawker Centreristä ja annokset ovat poikkeuksetta erittäin maistuvia.

Little Indian tärpit

Singaporessa asuu paljon intialaisia. Etelä-Intian herkkuihin kannattaa tutustua. Ne ovat meille eurooppalaisille hieman tuntemattomampia, sillä suuri osa Suomessakin olevista intialaisista ravintoloista tarjoaa pohjoisemman Intian ruokalajeja.

Intialaisten kokkien kiinalaisille Singaporessa kehittämä kalanpääcurry on vertaansa vailla. Race Course Roadilta löytyy The Banana Leaf Apolo, jossa pääsee banaaninlehden päältä nauttimaan muitakin herkkuja. Heillä on mielestäni Singaporen paras dahl makhani eli tandooriuunissa hiljalleen haudutettu linssimuhennos.

Kailash Parbat tarjoaa intilaista katuruokaa eli chaats-makupaloja. Ontot linssikeksipallot (pani puri) sopivat ruokahalun herättäjäksi.

Pani pureja.

Little Indian perinteikkäät Ananda Bhavan ja Komala Vilas keittävät ja paistavat maittavia intialaisia kasvisruokia.

Upper Dickson Roadilta löytyy Madras New Woodlands. Siellä kannattaa poiketa nauttimassa jälkiruuaksi kaupungin paras appam (suoraan pannulta tarjoiltu riisipannukakku kookosmaidon ja värjätyn sokerin kanssa) ja masala tee jälkiruoaksi.

Huikopalaa pikkunälkään

Kaupungilla kävellessä ei pääse nälkä ylättämään sillä monelaista pikkupurtavaa löytyy joka nurkan takaa.

Intilaiset paistavat näyttävästi prata-leipiä pannulla. Rapsakat leivät syödään curryliemeen kastaen.

Kiinalaiset tortillat eli rullalle käärityt popiah-letut ovat pikaruokaa parhaimmillaan. Pitkälti samoilla aineksilla täytetään myös kuh pie tee -keksikupit.

Öljyssä paistetut curry puff –pasteijat vievät kielen mennessään. Perinteisesti pasteijat täytetään perunalla, kanalla ja kananmunalla. Myös sardiinitäytteisiä pasteijoita löytyy.

Satay-tikut maistuvat kuumassa illassa kylmän oluen kanssa.

Hiilillä paistettuja katkarapuja.

Kaikille ylläoleville löytyy mestaritekijänsä saarelta. Kannattaa suosia pieniä ruokakojuja kauppakeskusten ketjupaikkojen sijaan näitä herkkuja syödessä.

Muita makunautintoja

Singaporessa kannattaa nauttia myös perinteinen dim sum aamupala tai lounas vaikkakaan ne eivät aivan vedä vertoja Hongkongin vastaaville. Raffles-hotellia vastapäätä sijaitseva Asia Grand Restaurant tarjoaa laajan kattauksen perinteisiä dim sum –annoksia pöytäseurueen kesken jaettavaksi. 

Kansainvälisen ketjuravintola Ding Tai Fungin tasainen laatu jaksaa aina hämmästyttää. Kiinalaiset nyytit saapuvat höyryävänä pöytään.

Edullisemmat ja mielestäni jopa Din Tai Fungia paremmat xiao long bao eli höyrytetyt possunyytit saa Alexandra Village ruokatorilta. Kiinalaisen pariskunnan pitämän ShangHai La Mian höyrytettyjen tai paistettujen possunyyttien sekä dan dan nuudeliannoksen takia kannattaa poiketa reitiltä vaikkapa lähistöllä olevaan IKEAan matkatessa. Jonottaessa voi ihalla ripeästi valmistuvien nyyttien kaulimista ja rypyttämistä.

Pow Sing Restaurant edustaa perinteistä peranakan-keittiötä (Nyonya cuisine). Assam pedas fish –kala-annos kannattaa maistaa.

Peranakalaista arkkitehtuuria.

Chili Padi ravintolassa on myös peranakalaiset maut kohdallaan. Se sijaitsee Joo Chiatin alueella, jossa on mukava kävellä ja ihastella vanhojen talojen arkkitehtuuria. Katujen varsilla olevissa pienissä kaupoissa myydään värikkään kulttuurin käsitöitä ja ruokatuotteita.

Yhden Michelin-tähän saanut Candlenut tarjoaa peranakan makuja modernisti maistelumenun muodossa. Olen tyytyväinen, että stipendillä yksityiseen ravintolakouluun päässeen singaporelaisen Malcolm Leen perinteistä ammentava ravintola noteerattiin. Kuulemani mukaan hän jännittää isoäitinsä vierailua ravintolassa ennemmän kuin Michelin-tarkastajien arviointikäyntejä.

  
Kaupungin parasta Pekingin ankkaa saa muuten Imperial Treasure Super Peking Duck ravintolasta. Aasian 50 parhaan ravintolan listallekin päässyt ravintola ei ole halpa, mutta kokemus on hintansa väärtti. On taianomaista seurata kuinka taitava kokki käsittelee pöydässä rapeaksi paistetun ankan.

KUVAT: Gastronomi Kiiski

Lisätty 25.7.2016:
Singaporelainen ruokakirjoittaja ja Asian 50 Best Restaurant -vaikuttaja Evelyn Chen julkaisi omat vinkkinsä tähtien julkistamista seuranneena päivänä. Kannattaa laittaa nämäkin osoitteet talteen!