Sydneyn ravintolat yllättävät kerta toisensa jälkeen

Sydney hellii gastronomia.

Aamiainen kahvila Devonissa saa suupielet hymyyn. Kahvin kanssa voi nauttia esimerkiksi kuningaslohta, savuankeriaskroketin, 63 asteisen kananmunan ja raikkaan salaatin sisältävän annoksen.

Kaupungin etniset lounasravintolat haastavat tinkimättömällä autenttisuudellaan ja paikallisten raaka-aineiden laadullaan jopa alkuperämaidensa ravintolat.

Keskihintaisia huippupaikkoja riittää illallisvaihtoehdoiksi.

Takuuvarma Ester on edelleen yksi suosikkipaikoistani.

Ravintola Nomad sen sijaan sekoittaa onnistuneella tavalla baarin ja ravintolan samaan tilaan. Retkieväät ja –tunnelma ovat kohdallaan paikan päällä valmistettuja lihaleikkeleitä lämpimän leivän päälle latoessa ja hiiligrillin antimia aterioidessa.

Huhtikuussa avattu Firedoor täyttyy iltaisin iloisista seurueista. Brittikokki Lennox Hastie toi kaupunkiin baskiravintola Asador Etxebarrin grillausosaamisen. Eikä erityisosaamisesta tarvitse maksaa maltaita: kahdeksan ruokalajin maistelumenu upeista australialaisista raaka-aineista maksaa ainoastaan 60 euroa. Jälkiruoatkin saavat grillistä makua. Napakat grillimarjat maistuivat hienosti yhteen piparkakkujäätelön ja maustekakun kanssa.  Pihvi-illallinen tekee luonnollisesti suuremman loven lompakkoon. 160 päivää kuivariiputuksella raakakypsennetty rib on the bone –pihvit leikataan grillin vieressä olevalla vannesahalla ennen grilliarinalle laittoa. Seinällä roikkuvan suuren lihakirveen käyttötarkoitus jäi mysteeriksi avokeittiön tiskillä nauttimani illallisen aikana. Ravintolan nimen alkuperä ei sen sijaan jäänyt arvoitukseksi kokkien lapioidessa lisää grillihiiliä suuren uunin syövereistä.

Kaupungissa ole pulaa ajan hermoilla elävistä fine dining -ravintoloistakaan. Peter Kilmoren Quay ei ole syyttä maailmanlaajuisesti tunnettu ravintola, jonne nuoret kokkikyvyt hakeutuvat työskentelemään. Maanosan parhaat raaka-aineet ovat pääosassa tyylikkäissä annoksissa.

Eikä tässä vielä kaikki. Australia inspiroi jo maineensa saavuttaneita kokkikuuluisuuksia.

Heston Blumenthal suuntasi Melbourneen The Dinner -konseptinsa kanssa, kun taas René Redzepin tanskalaisravintola Noma avaa ovensa Sydneyssä tammikuun aikana. Noman illalliset myytiin muutamassa minuutissa loppuun viime vuotisen Tokion vierailun tapaan.

Sydneyn Automatassa on asenne kohdallaan

Surry Hills on ollut pitkään monien mielenkiintoisten ravintoloiden osoite. Nyt tapahtuu Chippendalen kaupungiosassa ja alue vetää puoleensa myös ulkomaalaisia sijoittajia.

Singaporelaisen Loh Lik Pengin Unlisted Collection liiketoiminta perustuu uniikkeihin butiikkihotelleihin ja ravintoloihin. Yritys saneerasi vanhan panimorakennuksen ja sen yhteydessä toimineen duunaripubin The Old Clare hotelliksi. Hotellin avaaminen taitaa olla viimeinen niitti alueen siistiytymisessä. Ennen alueella pörräsivät öiseen aikaan huumeveikot. Nykyisin he ovat siirtyneet päivävuoroon, sillä kadunkulman goottityylisen apteekkirakennuksessa toimii vieroitushoitokliniikka, joka tarjoaa metadonikorvaushoitoa heroinisteille.

The Old Clare hotellin yhteyteen tulee kolme ravintolaa ja cocktailbaari. Jason Athertonin Kensington Street Social –ravintola huolehtii aamiaistarjoilusta ja huonepalvelusta normaalin serviisin ohessa. Syyskuussa avattu Silvereye toi pohjoismaisen huippugastronomian ensi kertaa kaupunkiin, sillä keittiöstä vastaa Nomasta osaamisen ja vaikutteet hakenut Sam Miller.

Vierailin hotellin kolmannessa ravintolassa, Automatassa. Ravintolan konsepti on​ Loh Lik Pengin ja Momofuku Seiobosta ravintolayrittäjäksi siirtyneen Clayton Wellsin ideoima.

Clayton Wells.

Kahteen kerrokseen jaettuja 60 asiakaspaikan tiloja hallinnoivat pitkät pöydät. Lattiasta kattoon ulottuvat ikkunalasit jakavat tiilitalon julkisivun näyttävästi ja valaisevat salia päivällä. Avokeittiö ja baari sijaitsevat vieretysten sisäänkäyntiä vastapäätä. Ravintolan sisustuksessa on yhdistetty raakaa betonipintaa, terästä ja vanhaa tummaa puutavaraa. Yläkerran parven molemmilta puolilta on näköyhteys alakerran hulinaan. Toista kerrosta valaisee suuri lentokoneen tähtimoottorista tehty kattokruunu. Moottorin männistä ja sylintereistä värkätyt designvalaisimet viimeistelevät ravintolan rustiikin konepajateeman.

Yläkerrassa aterioidaan parvella.

Tilaaminen on helppoa: Automata tarjoaa ainoastaan viiden ruokalajin maistelumenuuta. Tiheään vaihtuva menu juomapaketin kanssa maksaa 90 euroa.

Alkusnäcksit antoivat jo tuta, mitä tulossa on. Kuivattu lohen nahka yuzu-chilikermalla ja nopeasti ryöpätty, orvokkisinapilla voideltu pikkuruisen roomansalaatin lohko huvittivat suuta.

Rapeaa lohen nahkaa ja sakea.

Kokojyväjauhoista leivotut vuokasämpylät tarjottiin anjoviksella, kanaliemellä ja auringonkukansiemenillä tuunatun ilmavan maustevoin kanssa. Voi veljet, miten hyvää!

Menun aloitti mielenkiintoinen makuyhdistelmä. Talon oman stracciatella-juuston päälle oli ladottu fermentoitua persikkaa, aurinkokuivattua tomaattia ja rapean suolaista merenrantayrttiä. Kastikkeen virkaa toimitti merileväöjy. Yllätykselliset maut toimivat yhteen, mutta kokemus nousi vielä toiselle tasolle sommelieri Tim Watkinsin valitseman saken kanssa.

Sinimakrilli grillattiin keittiön tiskillä pönöttävällä Big Green Eggillä. Reilu satsi pikkelöityjä punasipulin lohkoja sopi hyvin hiillostetun kalan ja kombulevä-voikastikkeen kylkeen.

Kuminalla maustettu lampaan sydän sai seurakseen fenkolia, korianteria ja yrttikastiketta. Annos kaipasi jotain, kunnes välähti. Voitelin sämpylän herkkuvoilla, ladoin sydämen siivut väliin ja vihreät messiin – voilà, kuin parasta berliiniläistä kebabia!

Alakerran ravintolasali ja avokeittiö.

Wagyu-härästä tarjottiin kylkiluiden välistä löytyvä liha. Makurasvalla varustetun grillilihan täsmälisukkeet löivät ällikällä kaukaa kotoaan olevan suomipojan. Lanttusose, kuin mummonkeittiöstä ja erinomaiset maustekurkun siivut olivat jotain mitä ei olisi ihan heti odottanut Sydneyn trendiravintolassa, vaikka keittiötiimiin kuuluukin suomalainen Mika Ranin. Helsinkiläisravintola Gaijinin avauksessa mukana ollut aussikokki Wells kertoi kuitenkin olevansa idean takana makumuistojensa pohjalta.

Saksanpähkinäjäätelön kastikkeena toimi laadukas japanilainen mirin eli makea riisiviini. Hapokkuutta ja rapsakkuutta annokseen toivat pakastekuivatut luumulastut. Lasiin kaadettiin sherry-pohjainen minicocktail. Nappiosuma Milleriltä jälleen.

Harvoin osuu kohdalle yhtä hyvin alusta loppuun asti kutkuttava ja ravintolaan tyyliin sopiva yllätyksellinen maistelumenu. Pitkälle mietittyjen ja raaka-aineiden puolesta varman päälle toteutettujen illallisvetojen päälle kaipaa toisinaan sitä kuuluisaa jotain aivan muuta keittiön suunnalta. Automata totetutti nämä tarpeet täysin hyödyntäen japanilaista keittiötä innovatiivisesti annoksissaan. Illalliskokemus on modernisti nipussa ilman turhaa touhotusta.

Aikaisemman menun lihaisat simpukat tulivat Uudestaseelannista ja ne tarjottiin dashi-liemen kanssa. 

Illallisen päätteeksi ravintolan punkahtavalta soittolistalta pärähti soimaan The Passenger kuin tilauksesta. Yhteislaulutuokio Iggy Popin johdolla oli lähellä.

KUVAT: Jason Loucas

Fat Duck konkarit laittoivat gastrosirkuksen pystyyn Singaporessa

Väitetään, että maapallolta löytyy yli kymmenen miljoonaa ravintolaa. Niistä vain satakunta  on palkittu kolmella Michelin-tähdellä. Kun mukaan lasketaan kaikki Michelin-tähtipaikat, niin päädytään ainoastaan muutamaan tuhanteen ravintolaan.

Suomalainen Kim Öhman on yksi niistä harvoista ravintola-alan ammattilaista, jotka ovat urallaan yltäneet maailman huipulle.

Tukholmaan kotiutunut Öhman poikkesi Singapore Grand Prix -viikolla näyttämässä osaamistaan The Reunion – Foreing Exchange –illallisilla.

Brasiliasta kotoisin olevan Ivan Brehmin kanssa suunniteltu erikoisillallinen valmistettiin uusiin tiloihin muuttaneessa Bacchanalia –ravintolassa. Jälleentapaamisen teema viittasi Heston Blumenthalin Fat Duck –ravintolassa ja Englannissa kämppäkavereina vietettyihin vuosiin. Bacchanalian  australialainen keittiöpäällikö Mark Ebbels on myös Fat Duckin kasvatteja. Kaverusten työntäyteisiä vuosia värittivät avainroolit itseoppineen Blumenthalin tutkimus- ja tuotekehityslabrassa.

Ivan Brehm.

Tein pöytävarauksen välittömästi kuullessani tapahtumasta. Kaakkois-Aasian maut ovat minulle arkipäivää mutta Farangin tasoista ravintolaa ei ole helppoa löytää Aasian suurkaupungeista. Lisäksi Bacchanaliassa käynti oli jumittanut aivan liian pitkään vierailtavien ravintoloiden listallani.

Onnistuin sopimaan haastattelun Öhmanin kanssa illallista edeltävälle päivälle. Tämä tarjosi mielenkiintoisen mahdollisuuden päästä keskustelemaan miehen Singaporen keikan yksityiskohdista ja huippuammattilaisen urasta.

Suoraan huipulle

Reilu kolmekymppinen Öhman ei ole välttämättä kovin tuttu nimi suurelle yleisölle, toisin kuin koko kansan tuntema formulakuski Kimi Räikkönen. Ravintola-alalla mies toki tunnetaan. Öhman vetää parhaillaan maineikasta Tukholman Farangia Matti Wikbergin ja Tomi Björkin yhtiökumppanina.

Öhmanin kanssa keskustellessa tulee selväksi, että huipulle ei ajauduta. Päämäärä pitää olla selvillä jo pienestä pitäen. Kuten jalkapallossakin, kokkaamisen peruspalikat ovat oikeastaan kaikkien ulottuvilla. Kotikeittiöstä voi siirtyä alan oppilaitoksiin kiinnostuksen kasvaessa. Monipuolisen työssäoppimisen lisäksi tarvitaan luonnollisesti erikoislahjakkuutta erottuakseen lukuisista muista huipulle pyrkivistä. Lahjakkaan nuoren kokin uralla eteneminen riippuu motivaatiosta, rohkeudesta tarttua mahdollisuuksiin ja luonnollisesti ripaus onneakin tarvitaan matkalla maailman parhaimpien vähälukuiseen joukkoon.

Ravintolakoulu Perhon kansainvälinen opintolinja ja opettajien tarjoama tuki edesauttoivat Öhmanin uran lentoon lähtöä. Työssäoppimisjaksoilla tutuksi tulivat niin Rikhardinkadun Chez Dominiquen kuin Tukholman pohjoispuolella sijainneen Edsbacka Krogin keittiöt. Öhman jatkoi kolme vuotta kuuluisassa ruotsalaisravintolassa valmistuttuaan Perhosta. Huipulle tähtäävälle kokille tuiki tärkeän ranskalaisen keittiötaidon yksityiskohdat tulivat perinpohjin tutuiksi ravintolassa, jolle myönnettiin aikanaan naapurimaan ensimmäiset kaksi Michelin-tähteä.

Kim Öhman.

Tukholmassa pätevöitynyt Öhman suoritti parin vuoden työrupeaman Fat Duckissa. Hän vertaa tätä ajanjaksoa varusmiespalvelun uudelleen suorittamiseen. Seuraavaksi hän otti vastuulleen jälkiruoat ensin Chez Dominiquessa ja sitten Sydneyn oopperataloa vastapäätä sijaitsevassa Australian parhaimpiin ravintoloihin lukeutuvassa Quayssä. Muutto New Yorkiin ja työpaikka Thomas Kellerin Per Se –ravintolassa tarjosi uuden oppimisympäristön fine diningin saloihin sekä tilaisuuden tutustua suurkaupungin Chinatownista löytyviin edullisiin Aasian herkkuihin.

Tarjouksia joista ei voi kieltäytyä

Työtarjous tulla jälkiruokakonseptin kehittäjäksi valmistella olevaan The Dinner by Heston Blumenthal -ravintolaan sai suomalaiskokin pakkaamaan jälleen matkalaukut ja vaihtamaan mannerta.

Uuden ravintolan jälkiruokalistan vaikutteet haettiin eri vuosisatojen aikana dokumentoidusta englantilaisesta hovikeittiöstä. Annoksia luotiin ja hiottiin pilkuntarkasti kahdeksan kuukautta laboratorion suljettujen ovien takana. Urakan valmistuttua Öhman koulutti jälkiruokia valmistavan henkilökunnan toistamaan johdonmukaisesti ilta toisensa jälkeen mestareiden käsissä syntyneet, ruokaperinteitä kunnioittavat, mutta uudelle tasolle viedyt innovaatiot. Vastuualueeseen kuului myös paljon julkisuutta saaneen ravintolan avajaisruljanssin valvominen.

Erityishuomion ansaitsee Öhmanin ideoima moderniksi klassikoksi noussut Tipsy Cake. Ranskalaisten kondiittorien tapa käyttää briossin tähteet sai lisäpontta Amerikassa henkilökunnan illallisilla tutuksi tulleesta Monkey Breadistä.

Mistä tahansa leivonnaisesta ei ole kyse: Alain Ducasse nimesi kermalla ja brandyllä redusoiduista briossipalloista tehdyn ja vartaassa paahdetun ananaksen kanssa tarjottavan jälkiruoan Englannin vastikkeeksi Rum Baballe.

Chez Dominiquessa tutuksi tulleet Farangin omistajat saivat houkuteltua suurempien kokonaisuuksien hallintaa kaipaavan Öhmanin lopettamaan työt jälkiruokamaailman huipulla ja ottamaan päävastuun Tukholman valtaamisesta.

Kahden vuoden työ kova työ on tuonut tulosta: Farang valittiin hiljattain Tukholman parhaaksi Allt om Stockholm -verkkolehden järjestämässä yleisöäänestyksessä. Huippuravintolakategorian finaalissa taakse jäivät niin maailmankuulut Frantzén kuin Mathias Dahlgrenin Matbaren.

Vakiintunut asema Tukholmassa on mahdollistanut Öhmanille keikkojen heittämisen kaukokohteissakin. Singaporen jälkeen kokin kalenterista löytyikin ravintoloitsijaystävien kanssa sovitut San Franciscon ja Vancouverin reissut.

Öhmanin kiinnostus Aasian katukeittiöihin ja maanosan eri ruokakulttuureihin on säilynyt vahvana vuosien varrella.

Yksinkertaisten annosten toistaminen kaukana pohjolan koekeittiössä ei ole helppoa huippuammattilaisellekkaan. Yhtenä esimerkkinä haasteellisesta ruokalajista Öhman mainitsee kanan keittämisen hainanilaisittain. Kanan nahan tekstuurin saaminen suussa sulavaksi lihan pysyessä mehevänä on vaikein osuus singaporelaisessa chicken rice annoksessa.

Singaporen ruokakultuurin monipuolisuus inspiroi edelleen Öhmania. Viime vuonna ensimmäisen kerran kaupungissa käynyt kokki luettelee helposti ulkomuististaan kymmenkunta singaporelaisten suosikkiruokaa ja niitä tarjoavaa ravintolaa. Brehmin illallisehdotus kaupungin kuumimmasta hampurilaispaikasta työpäivän jälkeen sai täystyrmäyksen suomalaiselta. Kalanpääcurry oli tämän kertaisen pikavierailun ykköstoiveena.

Ilallinen Hong Kong streetillä

190 euron hintaiseen maistelumenuun kuului seitsemän ruokalajia ja juomapaketti. Jälkiruoat olivat yhteistyön tuloksia, muiden annoksien jakautuessa tasan kokkien kesken.

Illallinen lähti käyntiin raikkaan sitruksisella ginicocktaililla.

Öhman herätti nälän Farangista tutulla herkulla. Kuorestaan tarjottu vihersimpukka sai seurakseen nahmjim-kastikketta, taimenen mätiä ja korianteria. Baccahalian sommelier oli valinnut Bijofun kuivahkon Tokubetsu Honjozo saken simpukan viereen. Brehmin aloitus oli fermentoiduilla soijapavuila jatkettu riisikakku, jonka päälle oli kasattu kerros ravunlihaa, kaviaaria ja krassinlehti koristeeksi. Rapsakan suupalan kyytipoikana tarjottiin pieni lasillinen italialaista vaaleaa Menabrea lageria.

Vihersimpukka ravintola Farangin tapaan.

Seuraavan pöytään tuotiin pinaattiin kääritty ankkaconfit. Brehmin kirkkaan kasvisliemen idea paljastui vasta kokonaisuutta maistamalla. Ankan maustaminen oli tarkka toisinto ruokakojujen paahdetusta ankasta. Kiinalaisen keittiön tumman sävyiset mausteet, rasvainen ankka ja viilentävä kasvisliemi maistuivat yhdessä hyvältä. Illan ensimmäinen viinilasi odotti edelleen tuloaan sillä lisää sakea oli luvassa. Tällä kertaa Gasanryu sake -panimon Kisaragi Daiginjo.

Öhman tarjosi grillatun lampaanniskan fritattujen siitakesienien, paahdetun riisin ja thaimaalaisen yrttisalaatin kanssa. Mustasta riisistä tehty ja reilulla kädellä kaadettu viinietikkakastike vyörytti annoksen maut hienosti yhteen. Herkullinen ja Kaakkois-Aasian mauille lojaali annos herätti ihastusta myös viereisissä pöydissä istuneiden singaporelaisten keskuudessa. Lasiin kaadettiin itävaltalaista rotgipfler-rypäleestä tehtyä Weingut Johanneshof Reinisch valkoviiniä.

Grillattua Lampaanniskaa.

Öhmanin meriahvenannos jatkoi tinkimätöntä laatulinjaa. Kauniin värinen kookoscurry oli maustettu täyteläiseksi kurkumalla. Rapeat pavunidut ja minttusalaatti raikastivat kokonaisuuden huumaavan makuiseksi. Sommelierin valinta kalan kanssa oli Catherine et Pierre Breton Chinon Beaumont punaviini.

Brehm luotti toisessa annoksessakin ankkaan, tällä kertaa kuitenkin ilman läskiä. Ankanrintaa roseena, neliöksi kasattu hapanimelä piccalilli-relissiasetelma ja bataattipyreekiekko oli annoksena silkkaa fine diningia niin asetteluineen kuin eri tekniikoineen. Virheetön ja maittava annos jäi kuitenkin selkeästi jalkoihin Öhmanin kaahatessa makukokonaisuuksia tihkuvilla annoksillaan ohi. Dr. Bürklin-Wolf Wachenheimer Riesling vuodelta 2012 toimi hyvin yhteen annoksen makujen kanssa.

Ensimmäinen jälkiruoka toi hienosti esille omat suosikkini tropiikin hedelmistä. Kauniisti palloksi pyöräytetyn vesimelonigranitan ja ruusulla maustettujen litsihelmien makeutta tasapainoittivat ketunleivän lehdet ja -jäätelö. Thaibasilikan ja mangosteenin maut monipuolistivat suun raikastavaa herkkua.

Menun päättäneessä jälkiruoassa yhdistettiin suklaa ja verigreippi onnistuneesti. Verigreippi oli työstetty kolmella tavalla suklaaganachen kera. Oli greippihilloa, jäädytettyä hedelmälihaa ja verigreippiä sellaisenaan. Lisäksi annokseen kuului herkullinen assam-tee kermajäätelö.

Aasiassa jälkiruoat loistavat yleensä poissaolollaan. Tällä illallisella Aasian makeat maut kuitenkin loistivat eurooppalaisten keittiötekniikoiden ansiosta.

Bacchanilian Coleman Streetin ajoista kolmannekseen kutistunut sali, sisääntulon vierestä alkava avokeittiö ja kokkien tiheät vierailut pöydässä loivat välittömän tunnelman illalliselle, joka tarjosi herkullisen tilaisuuden kokea kahden huippuammattilaisen veitsenterävät lähestymistavat paikallisiin raaka-aineisiin ja aasialaisiin makuihin. 

KUVAT: Bacchanalia

Burnt Ends: niin herkullista ettei kotona kehtaa kertoa

Singaporen Chinatownin vierestä löytyy rehtien kiinalaisliikemiesten mukaan nimettyjä katuja. Teck Lim Road, Keong Saik Road ja Jiak Chuan Road rajaavat kaupunginosaan kolmion. Puhtoiset kadunnimet eivät kuitenkaan olleet enne alueelle: näillä kulmilla moni on menettänyt niin rahansa kuin terveytensäkin.  Vuosikymmeniä sitten kauppiastalojen edustoja valaisivat punaiset lyhdyt ja kaduilla rehotti hämärämiesten pyörittämä liiketoiminta.

Tänä päivänä suojeltujen arvokiinteistöjen edustoilla jonotetaan ravintolaelämyksien perässä. Katujen varsille on viime vuosina avattu useita mielenkiintoisia ravintoloita ja butiikkihotelleita. 

Eräs näitä elämyksiä tarjoavista ravintoloista on Burnt Ends.

Vuonna 2013 avattu Burnt Ends ponkaisi suoraan Aasian viidenkymmenen parhaan ravintolan listan sijalle 30. Ravintolan keittiöstä vastaa australialainen Dave Pynt.

Dave Pynt on myös yksi Burnt Endsin omistajista.

Maailmalla hankittu osaaminen näkyy ja maistuu Burnt Endsissä

Puugrillaamiseen hurahtanut Pynt paneutui tulen käytön saloihin ravintola Asador Etxebarrissa. Luovalla otteella grillaava ravintola sijaitsee tunnin ajomatkan päässä San Sebastiánista. Espanjan baskin Victor Arguinzonizin opissa Pynt tutustui niin puilla grillaamisen tekniikkaan kuin varta vasten kehitettyihin grillivälineisiin. Eri ruhonosien tarkkaan hyödyntämiseen eli niin sanottuun kärsästä saparoon keittämiseen hän perehtyi Lontoossa sijaitsevassa St. John -ravintolassa. Lisäksi Singaporeen asettuneen grillimestarin ansioluettosta löytyy Sydneyn Tetsuya’s. Tämä ravintola taas tunnetaan maistelumenuistaan, joissa sesongin raaka-aineet näyttelevät pääosaa japanilaisella tarkkuudella ja ranskalaisen keittiön opeilla valmistetuissa annoksissa.

Burnt Endsissä yhdistyy monta ravintolamaailman tämän hetken kuumaa trendiä. Ravintolan keskeinen teema on hauskanpito hyvän ruoan ja juomien parissa.

Ruokailu tapahtuu pääsääntöisesti avokeittiön vieressä olevalla tiskillä. Kokit huolehtivat tarjoilusta tapasbaarin tyyliin ja käyvät läpi silmien edessä valmistuvien annoksien yksityiskohdat. Keskustelu keittiöhenkilökunnan ja asiakkaan välillä on välitöntä. Omaa rauhaa ja perinteistä maistelumenua kaipaavalle seurueelle löytyy ravintolan takaosasta yksi pöytä. Ravintolan seinustalla on myös muutamia baarijakkaroita.

Ravintola Burnt Endsissä yhdistyvät ronski grillaaminen ja pipertäminen.

Burnt Ends ottaa pöytävarauksia vastaan ainoastaan ensimmäiseen kattaukseen. Tämän jälkeen paikat täytetään jonotuslistan mukaan. Takuuvarmasti illalliselle haluavan kannattaakin saapua paikalle heti kuudelta ja jättää yhteystiedot henkilökunnalle. Toisinaan jonotuslistallekin pääsyä jonotetaan. Ilmoitus vapaana olevista paikoista tulee yleensä parin tunnin sisällä. Lähistöltä löytyy paljon vaihtoehtoja juhlatunnelman nostattamiseen syöminkejä odotellessa.

Grillin kautta lautaselle

Ravintolan tiheään vaihtuva ruokalista koostuu jaettavista annoksista. Alku- ja pääruokien raja on häilyvä. Tiskillä tulee seurattua naapureiden tilauksia ja annoskateuden iskessä tapastyyliselle ruokalistalle on helppo palata. Ensimmäisellä käyntikerralla innostuimme ystäväni kanssa lisäämään tilaukseemme kokonaisena grillatun ranskalaisen viiriäisen. Kauniisti paistettu viiriäinen tarjottiin yksinkertaisesti perunapyreen ja persiljaöljyn kanssa. Kanalinnun rapea nahka ja mehukas liha maistuivat herkulliselta myös meidän lautaseltamme.

Pynt noudattaa oppi-isiensä keittiöfilosofiaa ja panostaa kikkailun sijaan yksinkertaisuuteen ja puhtaisiin makuihin. Osa kasviksista tuodaan Cameron Highlandsin luomuviljelyksiltä Malesian puolelta. Lihatuotteet sen sijaan tulevat pitkälti Australiasta ja Japanista.

Grilliruokien lisukkeiksi voi valita talon hapanjuurileipää tai raikkaita salaatteja. Muutamista raaka-aineista kootut annokset halutaan pitää illan valokeilassa.

Burnt Endsin nimikkoannoksiin kuuluvat mm. savustetut viiriäisen munat, jotka tarjotaan kaviaarin kanssa, mehevät kuningasravun jalat ja pikantti nyhtöpossuburgeri. 

Burnt Ends Sanger. Briossin välistä löytyy nyhtöpossua, punakaali-coleslawsalaattia, jalapenoja ja chipotlemajoneesia.

Hanger steak, luuydintä ja tummaa sipulisosetta.

Laadukkaiden lihojen ja merenelävien lisäksi kuumaa kyytiä saavat myös kasvikset. Edellisellä vierailullani nauttimani grillatut fenkolin lohkot saivat seurakseen itse tehtyä burrata-juustoa ja appelsiinilla maustettua öljyä. Trion makumaailma oli huumaava. Sommelierin suosittelema valkoviini nivoutui hienosti annokseen.

Fenkolia ja burrata-juustoa.

Grillattu kukkakaali sai sen sijaan seurakseen jogurttia, paahdettuja pähkinöitä ja fritattua salviaa. Yksinkertaiset annokset eivät synny vaivatta. Paikan päällä tehty sobrassada-makkara tarjottiin rapsakan hapanjuurileivän päällä palauttaen mieleen vuosien takaiset La Palman herkulliset lomamuistot.

Purjoa ja hasselpähkinää voin kera on eräs Burnt Endsin kasvisvaihtoehdoista. Kauttaaltaan mustaksi grillatun purjon uloimmat lehdet poistetaan ennen esillelaittoa. Suussa sulavaa.

Avokeittiötä hallitsee kahdella uuniluukulla varustettu grilliuuni. Puuhaloilla lämpiävän uunin piipusta puskee vähän väliä kunnioitusta herättävä liekki. Kokit lapioivat luukusta punaisena hehkuvia hiiliä seinustan arinagrilleihin. Erikoisvalmistettujen grillen tasot ovat veivattavia: kullekin raaka-aineelle saadaan optimilämpötila ja -kypsyys. Kokit näyttävän luottavat ammattitaitoonsa paistomittareiden tuijottamisen sijaan.

Burnt Endsin grillistä ei lopu tehot kesken.

Monien raaka-aineiden grillaamisessa hyödynnetään varta vasten valmistettuja aputyövälineitä. Esimerkiksi kuningasrapua grillatessa, ravun pitkät koivet makaavat kuperan pellin päällä suojassa hiilien polttavalta kuumuudelta.

Jos puolitoista kiloa painava naudan kylki kiinnostaa niin tilaus on syytä tehdä ajoissa. Lihajöötin tulella suutelu voi kestää jopa tunnin.

Grilliteema säilyy jälkiruoissa. Crème brûlée päälle ripoteltu sokeri muuttuu hetkessä rapeksi pinnoitteeksi tulikuuman polttoraudan avulla, kuin karjanmerkinnässä konsanaan. Makea poltetun sokerin tuoksu pöllähtää baaritiskin edustalle sokerin muuttaessaan olomuotoa.

Paahdettua ananasta, rommia ja vaniljajäätelöä.

Avaustiimiin kuulunut Tomas Gejdos huolehti juomapuolesta vieraillessani ravintolassa. Singaporessa jääkiekkoa harrastavan ja Singapore Airlinesin lentoemännän kanssa kihloissa olevan slovakin viinisuosituksiin ja cocktaileihin voi tutustua nykyään Club Street Social –baarissa, jonne hän siirtyi jokin aika sitten valmistelemaan menomestan uutta ilmettä.

Singaporesta löytyy useita maailmanluokan cocktailbaareja ja asiakkaat osaavat vaatia laatua. Burnt Endsin juomalistalta löytyykin australialaisten viinien lisäksi kattava lista cocktaileja. Baarimestari kypsyttää juomasekoitusten pohjia pienissä tammitynnyreissä sisääntulon vieressä olevassa baarinurkkauksessa. Jääpalakone ei kolise Burnt Endsissä. Kirkkaasta jääharkosta työstetään käsin drinkkeihin sopivat jääkuutiot jättimäisen uunin kuumottaessa selän takana. Juomalistalta on myös mielenkiintoisia pienpanimoiden oluita.

Burnt Ends maahantuo noin kolmanneksen viinivalikoimastaan. Gejdosin mukaan australialaisten viinien tuntemus on Singaporessa vähäistä, eikä monellakaan asiakkaalla ole kuvaa mantereen monipuolisuudesta. Monien mielikuvissa kengurumaa on yhtä ja samaa shiraz-rypäleen tuotantoaluetta. Burnt Ends tarjoaa kokeilunhalusille asiakkaille uusia kokemuksia. Ravintolan noin 100 australialaisen viinin kokoelma kattaa monipuolisesti maanosan viinialueet ja mielenkiintoiset viinintuottajat. Alkuviinejäkin löytyy.

Ravintolan baaritoimintaa on kehitetty matkan varella. Tilan puute on eräs haasteista. Toiminnan alkuvaiheessa viinipulloja rahdattiin lähistöllä asuneen Pyntin jääkaapista tarpeen tullen. Tänä päivänä kadun yli ei sentään tarvitse juosta kesken serviisin. 

Burnt Endsin nopea kipuaminen korkealle fine dining -ravintoloita pullollaan olevalle Asia's 50 Best Restaurants -listalle sai paljon palstatilaa. Ravintolan hyvä ruoka, huolellisesti suunniteltu palvelukokonaisuus ja mukava tunnelma ovat juuri sitä mitä yhä useammat kaipaavat ulkona syödessään. Kaupungissa vieraillut kaverini totesi hyvin illallisen jälkeen, "näin mahtavasta illasta ei viitsi retostella yksityiskohtia myöten kotiväelle. Saattaa tulla paha mieli juhlista pois jääneille".

KUVAT: Simon Pynt.

Kyrö Distilleryn viinat loistivat klassikkococktaileissa

Jäin oitis koukkuun Manhattan-ravintolan tunnelmaan ja tarjontaan vierailtuani siellä jouluaattoillallisen jälkeen.  Seuraava kokemukseni singaporelaisravintolasta oli heidän aikuisille suunnattu cocktailbrunssi. Bakkanaalit syöminkeineen pääsivät täyteen vauhtiin heti Manhattanin sisääntulon raskaiden tummien pariovien sulkeuduttua. Ainutlaatuista!

Juhlista selvittyäni palasin baaritiskille tarkistamaan muutamia yksityiskohtia tulevaa bloggaustani varten. Jutellessani baarimikkojen kanssa niitä näitä mainitsin, että kaukana pohjolassakin tehdään nykyään loistotuotteita.

Kaivoin älypuhelimeni taskusta ja selasin näytölle Kyrö Distillery Companyn nettisivut. Kerroin kuinka Etelä-Pohjanmaalla, valtion tiukan kontrollin alla, tapahtuu parhaillaan monenlaista mielenkiintoista. Tutustutin Manhattanin kaverit viiden viskinystävän tarinaan, heidän uskoonsa suomalaisen rukiin voimaan ja vanhassa osuusmeijerirakennuksessa valmistettaviin tuotteisiin. Nettisivuilta vilahti näytölle myös kuva alastomasta viisikosta kirmaamassa suomalaisessa ruispeltomaisemassa. “Sauna, you know”, yritin selittää kyseliään näköisille aasialaisille. 

Lupasin tehdä parhaani saadakseni maistiaissiivut Manhattanin poikien iltaan.

Ajoitus oli oikea: huhtikuinen työmatkani Helsinkiin oli muutaman viikon päässä. Lisäksi kävi ilmi, että suomalaisyrityksen myynti- ja markkinointitoimet olivat parhaillaan käynnissä myös Singaporen suuntaan. Isokyrön tislaajat lähtivätkin mielellään mukaan ideaani suomituliaisten toimittamisesta niistä kiinnostuneille ammattilaisille. Ruisviski- ja ruisginipullot vaihtoivat omistajaa helsinkiläisravintolassa ja päätyivät huolellisesti pakattuina matkalaukkuuni.

Minulla on tapana tuoda kotimaan matkoilta muutamia suomalaisia peruselintarvikkeita Singaporeen. Näihin kuuluu mm. Valion Oltermanni-juusto. Jälkeenpäin minulle paljastui hauska yksityiskohta. Vuonna 1908 rakennetussa Isokyrön osuusmeijerissä kehitettiin Suomen myydyin kermajuusto, eli Oltermanni. Kyrö Distillery Company on keväästä 2014 lähtien heruttanut viinaa Saksasta ostamillaan tislauspannuilla samoissa tiloissa. Kyröjoen varrella oleva perinnerakennus on muuten aikaisemmin ollut myös osa Oltermanni-paketin logoa. Nykyään paketissa on Saukkolan meijerimuseon kuva.

Toimitin pullot Manhattaniin suomalaisen viskin päivänä. Ehdotin, että tutustuessaan tuotteisiin he samalla suunnittelisivat viinaksista niihin heidän mielestään sopivat cocktailit. Ystäväporukkamme, johon kuului viinojen alkulähteiltä kotoisin oleva syntymäpäiväsankari toimisi koekaniineina lähestyvän syntymäpäiväjuhlabrunssin yllätysohjelmanumerona. 

Manhattanin väki ilahtui nostaessani pullot baaritiskille. Ilokseni kaverukset päättivät alkaa heti demoilemaan. Sain maistaa tuotteita nopeasti inspiroitujen cocktailien muodossa. Vertailimme myös Versoa ja Napueta Manhattanin valikoimista löytyviin maailmanluokan nuoriin ruisviskeihin ja gineihin. Erityisesti Napue-gin viehätti heti raikkaalla tuoksullaan ja uniikilla maullaan alan ammattilaiset ja minut. Viskin Ystävien Seuran järjestämä suomalaisen viskin päivä, joka kokosi yhteen Helsingin Kiltakellariin kaikki suomalaiset viskinvalmistajat ja toista sataa viskifriikkiä kaikui siis tänä vuonna päiväntasaajalla asti. Hymyssä suin jätin veijarit työmaalleen ja jäin odottelemaan viikon kuluttua pidettäviä juhlia.

Ravintola Manhattanin pääsali kuvattuna hetki ennen cocktailbrunssin alkua. 

Aloitimme cocktailbrunssin muutamillla talon cocktaileilla. Mukavaan tunnelmaan päästyämme vinkkasin tiskin toiselle puolelle, että olisi aika siirtyä isokyröläisiin.

Hyvää Suomesta drinkit aloitti Clover Club. Baarimestari Ashish Sharma kertoi juurta jaksain taustat valitsemilleen juomasekoituksille. Hänen mielestään ginin ominaismaun säilyttäminen cocktaileissa on haasteellista, mutta tällä kertaa valinta oli helppo. 

Ashish Sharma työn touhussa.

Napuen suomalaisista katajanmarjoista ja rukiista kumpuava maku piti hyvin pintansa vadelmaisen Clover Clubin kanssa. Napueta maustavat mesiangervonkukka, koivu sekä pohjoisen marjat karpalo ja tyrni taas toimivat hienosti cocktailiin kuuluvien sitruunamehun ja kananmunan valkuaisen kanssa.

Napue-ginillä terästetty Clover Club.

Seuraavaksi Ashish toi pöytäämme Vesper Martinit, juomasekoitukset, jotka esiteltiin ensimmäistä kertaa Ian Flemingin Casino royal –romaanissa. Napue-gin oli jälleen nappivalinta. Vodka ja kuiva vermutti natsasivat hienosti Napuen kanssa sitruunankuorella koristellussa cocktail-lasissa.

Sitten oli aika siirtyä ginistä viskiin Manhattaniin sopivin juonen kääntein. Ashish valitsi kolmannen drinkin lähtökohdaksi vuonna 1884 julkaistusta The Modern Bartender –kirjasta löytyvän Martinez-cocktailin. Ashish kertoi, että ensimmäistä kertaa Versoa maistaessaan hänelle oli tullut mieleen Old Tom Gin kaikessa positiivisessa mielessä. Niinpä hän päätti kokeilla miten Versolle ominaisen rukiin mausteisuus ja uusien jenkkitammitynnereiden antama makeus toimisi ginin sijaan. Kokeneen ammattilaisen mielestä Verso toi Martineziin miellyttävän lisäpotkun, joka sen giniversiosta puuttuu.

Hienosti viinalta maistuvia juomasekoituksia nauttiessamme kuulimme hauskan tarinan muutamaa päivää aikaisemmin baarissa vierailleesta suomalaisesta asiakkaasta. Maanmiehemme ilme olisi kuulema ollut näkemisen arvoinen hänen huomatessaan Kyrö Distilleryn pullot Manhattanin tiskillä. Kokemastaan ilmeisen liikuttunut suomalainen oli viettänyt tiskillä useamman tunnin kertoen eksoottisia tarinoita itsestään ja Suomesta. Traktorilla suoritetut riiuureissut niin yöttämässä yössä kuin lumipenkkojen välissä olivat sen sijaan hämmästyttäneet Aasian metropoleissa varttuneita baarimikkoja.

Manhattan osaa myös tyylikkäät cocktailpalat. Jättikatkaravun pyrstöt tarjoiltiin Bloody Mary -kastikkeen kanssa.

Kiitimme vuolaasti henkilökunnan viitseliäisyyttä ja vaivannäköä juhlaamme kohtaan poistuessamme hyvillä mielin jatkoille.

Seurueellamme oli hymy herkässä kun Clover Clubit saapuivat pöytään.

Eikä kulunut kauankaan kun viestittelimme Ashishin kanssa Napueen liittyen. Kyrö Distillery Companyn vientiponnisteluita Aasiankin suuntaan tulee taatusti jatkossa helpottamaan Lontoossa järjestetyn International Wine and Spirit Competitionin maailman paras Gin Tonic –ginipalkinto. Kyse ei ollut mistään kylätoimikunnan jokamiesluokasta: ensimmäistä kertaa järjestettyyn GT –sarjaan ilmoittautui 150 tislaamoa ympäri maailmaa.  

Singaporessa asuville Gin Tonicin ystäville on hyviä uutisia. Ranskalaisen La Maison du Whisky -yhtiön Singaporen pitkäripainen, Fine Spirits on nimittäin hiljattain solminut maahantuontisopimuksen Kyrö Distillery Companyn kanssa.

Isossakyrössä käydyn Suuren Pohjan sodan taistelun mukaan nimetystä Napue-ginistä ja muista Kyrö Distillery Companyn laatutuotteista tullaan vielä puhumaan muuallakin kuin saunanlauteilla. 

KUVAT: Johanna Riihimaa

SG50 - Singaporen juhlavuosi näkyy myös kaupungin ruokajuhlien ohjelmistoissa

Ruokafestivaalit saavat kansanjoukot kerääntymään yhteen eri puolilla maailmaa. Ruoan ympärillä juhlitaan ja vietetään vapaa-aikaa monella eri tavalla perinteisten sesonkeihin liittyvien karnevaalien lisäksi. Suosikkeja kannustetaan kokkikisoissa, elintarvikkeita kahmitaan ostoskasseihin maistiaisten innoittamana ja luennoitsijoita kuunnellaan herkeämättä. Festareiden pääosassa on kuitenkin yhdessä nautittu hyvä ruoka.

Singaporessa järjestetään vuosittain kaksitoista merkittävämpää pelkästään ruokaan ja alkoholijuomiin keskittyvää juhlaa.

Herkkusuut odottavat sormet syyhyten näppäimmistöjen äärellä ravintolaviikon tarjousten julkistamista. Lukuisat mukaan lähtevät ravintolat tarjoavat kiinteähintaisia kolmen ruokalajin menuita sekä lounaalle että illalliselle. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävälle ravintolaviikolle haluavan on syytä toimia rivakasti sillä parhaat tarjoukset myydään hetkessä loppuun.

Tarjoushintojen turvin voi kevein mielin tutustua ennestään tuntemattomiin paikkoihin. Tein ensivierailun australialaisen Luke Manganin Salt grill & Sky bariin vuoden ensimmäisen ravintolaviikon aikana. Maisemat ION Orchard –ostoskeskuksen yhteydessä olevasta pilvenpiirtäjästä huikaisivat tällä kertaa kuitenkin enemmän kuin illallisella tarjottu 90-luvulle jämähtänyt ruoka.

Olut, viski, viini ja cocktailit ovat Singaporessa kaikki oman festivaalinsa arvoiset. Shampanja virtaa taas Aasian 50 parhaan ravintolan julkistamistilaisuuksissa, jotka on toistaiseksi järjestetty kaupunkivaltiossa.

Singaporen itsenäistymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Monimuotoista singaporelaista ruokakulttuuria juhlitaan kahden eri festivaalin voimin. Juhlavuosi ryydittää sekä Singapore Food Festivaalia että Ultimate Hawker Festia.

Maailmankuulut kokit vierailevat World Gourmet Summit ja Savour festivaalien aikana Singaporessa

Vuoden suurimmat ja kansainvälisesti tunnetuimmat ruokafestivaalit vietettiin Singaporessa jo alkuvuodesta.

Singaporen matkailun edistämiskeskus perusti World Gourmet Summit –tapahtuman 90-luvun loppupuolella edistääkseen kaupungin mainetta varteenotettavana ruokamatkakohteena.

Kuukauden päivät kestävään tapahtumaan mahtuu valtava määrä erikoisillallisia ja näytöksiä. Tapahtuman yhteydessä valitaan myös vuoden kokki. Tällä kertaa tunnustuksen sai singaporelaisravintola Bacchanalian keittiömestari Ivan Brehm.  Brasilialainen on ammentanut oppia maailman parhaista ravintoloista ennen Singaporeen asettumista. Ansioluettelosta löytyy mm. Per Se, Mugaritz, La Terraza del Casino, Hibiscus ja The Fat Duck. World Gourmet Summit on ilmeisen onnistunut tehtävässään: ruokaturistien lisäksi kaupunkiin virtaa maailmanluokan osaajia kaupungin gastronomista mainetta entisestään kohottamaan.

Marraskuun lopussa järjestettiin Savour –ruokafestivaali F1-varikkorakennuksen vieressä. Festariohjelmaan sisältyi niin julkkiskokkien näytöksiä kuin kokkauskursseja yleisölle. Messuosastoilla sai maistella viinejä, japanilaisia sakeja ja gourmet-tuotteita.

Huippuravintoloiden tarjoamat nimikkoannokset kiinnostivat suurta yleisöä. Tapahtuma-alueelle päästäkseen pitää ostaa 45 euron pääsylippu, jonka hinnasta puolet ladataan alueella käyvälle maksukortille. Nälkäisenä paikan päälle saapuva saa nopeasti ladata korttiin lisää valuuttaa latauspisteellä. Pienten maistiaisannosten hinnat pyörivät noin kymmenen euron paikkeilla.

Mutta kauppa se on joka kannattaa. Esimerkiksi hongkongilainen Bo Innovation on myynyt vuosien varrella kymmentuhatta kappaletta molekyylikeittiötulkintaansa perinteisestä höyrytetystä possunlihanyytistä. Kolmen Michelin-tähden itseoppinut kokki ja Kanadan Masterchefin tuomari Alvin Leung painoi myös itse pitkää päivää kojullaan.

Mustiin pukeutuneen Demon Chefin kojulla riitti vilskettä.

Yleisömäärä kipusi lähelle kahtakymmentätuhatta. Kaksikymmentä ravintolaa myi kojuistaan annoksia niitä jonottaville asiakkaille. Pohjoismaisista ravintoloista mukaan oli päässyt tanskalainen moderniin thairuokaan keskittynyt Kiin Kiin.

Maistoin Henrik Yden kahtatoista erilaista kukkaa sisältävää jälkiruokaa. Fine dining on haasteellista tarjottavaa tropiikin ulkoilmafestivaaleilla. Annos rupsahtaa vapaata pöytää metsästäessä ja annoksen makuihin keskittyminen on haastavaa toisten odottaessa selän takana paikan vapautumista.

Thairuoan mestari Henrik Yde kertoi annoksiensa yksityiskohdat tiskillä.

Rehdit annokset toimivatkin festareilla paremmin. Näistä maistoin Garagistesin härän kieltä fermentoidun maa-artisokan kanssa sekä singaporelaisen OSIAn häränribsejä prässätyn vihreän omenan ja tumman tryffelikastikkeen kera. Maittavia annoksia molemmat. Erityisesti Garagistes onnistui herättämään annoksellaan mielenkiinnon myös ravintolaa kohtaan. Valitettavasti ravintolan verkkosivut kertovat tasmanialaisen ravintolan sulkeneen ovensa lopullisesti.

World Street Food Congress pyrkii parantamaan maailmaa katuruokakulttuuria kehittämällä

Gourmet-ruokaan keskittyvien juhlien joukosta löytyy mielenkiintoinen uusi tulokas: World Street Food Congress. Osallistuin toista kertaa järjestettävään tapahtumaan huhtikuun alussa.

Ei ole kovinkaan suuri yllätys, että mies näiden juhlien takana on KF Seetoh. Hän pyrkii Makansutra -yrityksensä kautta edistämään katuruokakulttuurin säilymistä ja kehittymistä ei pelkästään Singaporessa, vaan kaikkialla Kaakkois-Aasiassa. Yrityksen toimintoihin kuuluu esimerkiksi ruokakojutorin pyörittäminen, ruokaoppaiden julkaiseminen, mediapalvelut ja konsultointi.

La Guerrerensen rouvat saivat myös asiakkaat hymyilemään vuonna 2013.

World Street Food Congressin kautta KF Seetoh kehittää entistä tiivimmin katuruokakulttuuria maailmanlaajuisesti. Tapahtumaa koordinoivaan neuvoston jäsenistössä vaikuttavat mm. Anthony Bourdain ja Noman perustajiin kuuluva Claus Meyer. Monessa mukana oleva Meyer puhui tänä vuonna siitä, miten Boliviassa taistellaan köyhyyttä vastaan herkullisen katuruokayrittämisen avulla.

Singaporeen saapui katuruokayrittäjiä 12 eri maasta ja aitoa katuruokaa tarjottiin viiden päivän ajan 24 ruokakojusta. Eurooppalaista katuruokaa edusti tänä vuonna berliiniläinen currywurst ja kirkas perunasalaatti. Meille kovin tavallista, mutta aasialaiset jonottivat tyynesti heille eksoottista ruokaa.

Rapeat mereneläväpannukakut tehtiin juuri samalla tavalla kuin Vietnamin pääkaupungissa. Hiilien päällä pienissä savikupeissa paistetut pannukakut valmistuivat osaavissa käsissä nopeasti.

Juhlien aikana järjestetään ruoanlaittonäytöksi ja kaksipäiväinen seminaari. Selvästi odotetuin puhuja oli Stephen Werther, joka paljasti yksityiskohtia New Yorkiin suunnitteilla olevasta Bourdain Marketista. Werther mainitsi mielenkiintoisena yksityiskohtana, että Blade Runner kulttielokuvasta on tarkoitus napsia suunnitteluideoita marketin toteutukseen. Noin sadan katuruokakojun lisäksi saman katon alle tulee osteribaari, leipomo ja lähiruokatori. Katuruoassa ja sen tarjoilussa pyritään mahdollisemman autenttiseen kokemukseen. Tavoitteeksi on asetettu, että singaporelaisen chicken rice annoksen tulee maistua yhtä hyvältä kuin saarivaltion parhaissa paikoissa.

Myyntipaikkoja kierrättävän ruokahallin on tarkoitus avata ovensa ensi vuoden alussa. Bourdain on hyödyntänyt KF Seetohin asiantuntemusta ja kontakteja alan yrittäjiin maailman parhaassa katuruokakaupungissa. KF Seetoh onkin jo julkistanut hakuohjeita mukaan haluaville paikallisille yrittäjille.

Juhlavuoden kunniaksi singaporelaiselle katuruoalle oli varattu oma osastonsa katuruokajuhlilla. Telttaan oli asetettu esille kiinnostavaa materiaalia singaporelaisen katuruokakulttuurin kehitysvaiheista. Maistelin enimmäkseen kaupungissa vierailevien ammattilaisten tuotteita. Ohessa kuvia tämän vuoden herkuista.

Singaporelainen Keng Eng Kee Seafood tarjosi erinomaista friteerattua pehmytkuorirapua, munakoisoa ja mustekalaa kolmella eri kastikkeella. Pyysin tupla-annoksen ravintolan kuuluisaa chilikastiketta.

Paul Qui lopetti työt fine diningin parissa voitettuaan Top Chefin yhdeksännen tuotantokauden Amerikassa  ja perusti East Side King katuruokayrityksen Teksasin Austiniin.

East Side Kingin  kinilaw, filippiiniläinen ceviche maistui raikkaalta.

Vietnamilaista perinneherkkua.

Tarjolla olleista filippiiniläisistä kojuista maistoin rapean wanton-keksin päältä tarjottua possunpääsalaattia. Possunpää oli ensin keitetty ja sen jälkeen makoisat lihat paistettiin hiilien päällä. Calamansi-sitrushedelmä raikasti mukavasti lihaisaa salaattia. Täydellinen suupala.

Paikan päälle oli saapunut myös brooklyniläinen Bon Chovie niminen yritys, joka myi friteerattuja sardelleja savupaprika-aiolin kera.

Herkullista, mutta tässä skabassa ei ole kotimaisen muikun voittanutta!

Kotimaan ruokafestivaalit kolkuttavat jo nurkan takana  

Singaporesta käsin katsottuna myös Suomessa pian käyntiin pyörähtävä festivaalikausi näyttää varsin herkulliselta.

Turun Neitsytperunafestivaaleilla juhlitaan perunan satokauden alkamista jo viidennettä kertaa kesäkuun puolessa välissä. Samaan aikaan järjestettävä Taste of Helsinki on vakiinnuttanut paikkansa suosittujen ravintoloiden rentona näyttämönä ja pikniktilaisuutena. Myös katuruoka on saanut omat juhlansa viime vuosina. Street Food Carnival karavaani suuntaa tänä kesänä kahdesti myös Turkuun.  Katuruokaa pääsee nauttimaan sekä Turku Design Festivaalin että Down by the Laiturin aikaan.

Syksyllä Turkuun saapuu kokkeja ulkomaita myöten. Yhdessä kaupungin kärkiravintoloiden kanssa he loihtivat saariston raaka-aineista 4 ruokalajin menut. Food & Fun Turku tulee jälleen täyttämään mukaan lähtevät 12 ravintolaa sekä cocktailbaarit. 

KUVAT: Gastronomi Kiiski